aidon arkinen

Äidin hyvinvointi osa 4/4: Riittävästi unta

on
18. toukokuuta 2018
Viimeisessä hyvinvointi osiossa käsitellään erittäin tärkeää asiaa, nimittäin lepoa. Aikuisen unentarve on suurimmalla osalla ihmisistä 7-9 tuntia vuorokaudessa. 




Unen tärkeimmät tehtävät: 
- Aivojen palautuminen →  tunnet olosi virkeäksi
- Urheilusuorituksesta palautuminen → fyysisen hyvinvoinnin ylläpitäminen
- Parantaa terveyttä → hyvinvointi näkyy myös ulospäin(mm. heleä iho ja kirkas katse)

Univaje: 
- Heikentää vastustuskykyä → sairastumisen riski lisääntyy
- Lisää kortisolin eli stressihormonin määrää → lisää ärtyneisyyttä ja vaikeuttaa nukahtamista
- Aiheuttaa sokerinsiedon heikkenemistä ja insuliiniresistenssiä → nälkä ja ylipainon riski kasvaa
- Heikentää muistia 

Useilla äideillä yöunet jäävät liian lyhyiksi, etenkin kun lapset ovat vielä pieniä. Vauvat heräilevät yleensä useita kertoja yössä syömään, jolloin äidin yöunet keskeytyvät. Monet pystyvät onneksi kuitenkin nukahtamaan nopeasti uudestaan syötettyään vauvan. 

Mikäli äiti ei kuitenkaan yön aikana saa riittävästi unta, olisi nukkumiselle hyvä järjestää aikaa päivällä. Jo 20-30 minuutin pituiset unet virkistävät ja auttavat jaksamaan. 

Joten jos suinkaan mahdollista, pyydä jonakin yönä kumppaniasi hoitamaan yösyöttämiset(tämä tietysti vähän haastavaa jos vauva on rintaruokinnassa, mutta voihan maitoa pumpata pakkaseen). 

Toinen vaihtoehto on yrittää levätä silloin kun lapsi/lapset nukkuvat päiväunia tai ovat kerhossa, päiväkodissa yms. Tai jos tukiverkosto on hyvä, niin lapsille voi pyytää hoitajaa joksikin aikaa. 

Uni on siis todella tärkeää, koska virkeä äiti jaksaa touhuta lastensa kanssa ja elämä säilyy mielekkäänä. Ihanaa viikonloppua ja muistakaa levätä!


Katso myös aikaisemmat hyvinvointi osiot: 
Osa 1: Imettävän äidin ruokavalio ja eroon sokerikoukusta
Osa 2: Miten sovittaa liikunta lapsiperhearjen aikatauluun
Osa 3: Aikaa ystäville


Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti