aidon arkinen

Nämä asiat vanhemmuudessa yllättivät

on
31. tammikuuta 2018
Puhuin tässä yhtenä päivänä raskaana olevan kaverini kanssa siitä, miten monet asiat voivat tulla täysin puskista vauvan synnyttyä. Mm. rintaraivarit ja jälkisupistukset voivat olla täysin vieraita termejä tuoreelle äidille, koska harvoin niistä neuvolassa puhutaan. Siispä kysyinkin useilta äideiltä, mitä asioita he eivät osanneet odottaa vanhemmuuden tuovan mukanaan.


Imetyksen tuomat haasteet
Imetys saadaan sarjoissa ja elokuvissa näyttämään kovin helpolta. Vauvalle vaan törkätään tissi suuhun ja hän syö vatsansa täyteen. Todellisuudessa imetys ei olekkaan ihan noin yksinkertaista. 

Monet äidit kertovat tuntevansa kipua ensimmäisillä imetyskerroilla ja maidonnoustessa. Maito ei välttämättä nouse välittömästi, vaan siinä voi kestää useita päiviä. Ja kun maito sitten lopulta nousee, sitä saattaa tulla suihkuamalla, jolloin vauvan syöminen hankaloituu. 

No entäs sitten ne rintaraivarit? Muutaman kuukauden ikäisenä vauva saattaa suuttua, kun hänelle yrittää tarjota tissiä. Tämä on kuitenkin vain pelkkä vaihe, eikä imetystä kannata silloin lopettaa, vaikka välillä vauvan ruokkiminen tuntuukin mahdottomalta tehtävältä. 

Monille äideille on myös tullut yllätyksenä, ettei imetys olekaan ihan itsestäänselvyys. On ollut suuri pettymys, kun imetys ei jostain syystä onnistukkaan. Pyydä rohkeasti apua imetykseen.

Rakkauden määrä
Se pakahduttava, hukuttava rakkaus sitä pientä ihmettä kohtaan. Ei sitä osaa ajatellakkaan, että ketään voi rakastaa näin paljon. Sitä rakkauden määrää ei vaan voi selittää. On kuitenkin myös hyvä tietää, ettei se äidinrakkaus välttämättä sytykkään heti ensinäkemältä, vaikka sitä niin hehkutetaan. Voi olla niinkin, että joutuu jonkinaikaa tutustumaan vauvaan ennen kuin se rakkaus tulee.

Sitoutuminen
On yllättävää, kuinka helppoa on unohtaa itsensä. Lapsi tulee aina ensin ja omat menot ja tarpeet jää aina kakkoseksi.

Yksinäisyys
On yllättävää, kuinka yksinäistä vanhemmuus on jos tukiverkkoa ei juurikaan ole. Päivät voivat käydä pitkiksi puolison ollessa töissä. Esim. facebookista löytyy monia vauvaryhmiä, joista voi löytää vertaistukea ja äitikavereita. 

Pelko
Järjettömän voimakas suojelunhalu voi yllättää. Suorastaan tuntee itsensä eläimeksi joka on koko ajan valmiina hyökkäämään, jos joku tuntuu uhkaavan vauvaa. Jotkut äidit ovat kokeneet vahvasti jopa kuoleman pelkoa. Pelko voi alkaa jo raskausaikana, ilmetä synnytyksessä tai tulla vauvan synnyttyä(esim. pelko kätkyt-kuolemasta).

Babyblues
Ensimmäiset viikot synnytyksen jälkeen ovat yhtä hormonimyrskyä! Kaikki asiat itkettävät, niin hyvät kuin huonotkin. Voi olla jopa hieman pelottavaa ja hämmentävää mitä omassa kropassa tapahtuu. 


Hyvin nukkuva vauva
Joskus käy niinkin päin, että kaikista pelotteluista huolimatta äitiys voi tuntua myös helpolta(ainakin ajoittain). Jotkut vauvat nukkuvat niin paljon, että äidit miettivät täytyykö vauva välillä herättää syömään.

Huonosti nukkuva vauva
On ihmeellistä, miten vastasyntyneet pärjäävät niin vähillä unilla. Kaikki sanoivat vauvojen nukkuvan koko ajan, vaan ei kaikilla nuku. Vastasyntyneelllä vauvalla ei myöskään ole mitään rytmiä. Koskaan ei tiedä kauanko vauva nukkuu, että ehtiikö käymään edes suihkussa. Välillä vauva saattaa valvoa tuntitolkulla putkeen ja toisena päivänä taas nukkuukin koko päivän.

Hiustenlähtö
Hiustenlähtö on huipussaan, kun synnytyksestä on kulunut kolme kuukautta. Osalla äideistä hiustenlähtö on huomaamatonta ja vaihe menee nopeasti ohi. Toisilla puolestaan hiukset saattavat lähteä tukkoina ja jättää kaljuja läiskiä. Hiukset kuitenkin kasvavat onneksi takaisin. 

Jälkisupistukset ja jälkivuoto
Voivat molemmat kestää yllättävän kauan, puhutaan viikoista, joskus jopa kuukausista. Jälkisupistuksia voi esiintyä etenkin imettäessä, kun kohtu supistuu takaisin entiseen kokoonsa.


Tähän loppuun vielä joitakin terveisiä muilta äideiltä esikoistaan odottaville:

"Muista myös joskus "jämähtää"sen vauvan kanssa kotiin, leikkikää hassutelkaa ja lukekaa koko päivä. Tälläisiä päiviä on liian vähän ku aina pitää siivota,olla menossa sinne, tänne ja tonne."

"Nauti. Nuku päiväunia vauvan kanssa ja ole vaan. Tee pesä sohvannurkkaan. Kolmen lapsen äitinä harmittaa kun esikoisen kanssa en tajunnut vaan olla. Seuraavien kanssa siihen ei ole enää samalla tavalla aikaa."

"Ota apua vastaan ja osaa myös pyytää sitä."

Kiitos kaikille äideille vastauksista ja mukavaa viikkoa kaikille! ❤

Oiva 3 kuukautta

on
27. tammikuuta 2018


Oiva on nyt kolmen kuukauden ikäinen pieni-ihminen. Itkuisen ja masukipuisen vauvan tilalle on tullut hymyilevä ja seurusteleva poika. Hänen silmänsäkin aivan loistavat kun hän hymyilee. Hän myös seuraa mielellään Onnin touhuja.

Oiva on löytänyt omat kätensä ja nyrkit ovatkin lähes jatkuvasti suussa. Oiva nukkuu yönsä hyvin perhepedissä, hän syö pari kertaa yössä ja jatkaa sitten uniaan. Tosin viimeiset kaksi yötä Oiva on heräillyt 1-2 tunnin välein itkemään tai syömään, ilmeisesti joku kehitysvaihe menossa. 

Poika kasvaa hyvin täysimetyksellä, parin viikon takaisessa neuvolassa painoa oli jo reilu 6kg ja pituutta lähes 60cm.

Laitan tähän alle vielä ihanan runon, joka kuvastaa hyvin tätä pienten vauvojen elämää. 

"Päivisin minä herään, nukun ja opin uutta, enkä tuhlaa aikaa
syön äkkiä, että ehdin nähdä mikä äskeisen äänen aiheutti
ja joka hetki minä kasvan.
Äidilläkin on kova kiire laittamaan ruokaa, siivoamaan ja auttamaan veljeä. 
Minä kiikun äidin käsivarrella ja ihmettelen kaikkea uutta.
Mutta iltaisin veljen mentyä nukkumaan
silloin makoilen äidin kanssa!
Olemme kaksin, vatsat vastakkain ja minä saan syödä maitoa 
ja miten minä maltankaan syödä!
Äiti kertoo minulle hämärässä miten ihana minä olen ja silittää minua 
ja minä syön yhä
Enkä muista muuta kuin että minulla on tässä niin hyvä olla."

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Riittävä äiti

on
22. tammikuuta 2018

Ensimmäiset päivät kotona uuden vauvan kanssa vointini oli hyvä, ainoastaan väsynyt. Olin onnellinen ja mieli oli tyyni. Noin kolmantena päivänä synnytyksestä mieliala kuitenkin muuttui itkuiseksi ja haikeaksi. Olin kyllä tietoinen, että synnytyksen jälkeen hormoonitasapaino muuttuu ja mieliala voi muuttua alakuloiseksi.

Tuntui kuin kaikki olisi päättynyt. Olin yhdeksän kuukauden ajan valmistaunut synnytykseen ja hetkessä se olikin ohi. Kroppa tuntui tyhjältä ja pullean vatsan tilalla oli enää tyhjä roikkuva nahkapussi. Muistelin haikeudella isoa vatsaa ja vauvan potkuja. Parin päivän ajan itkeskelin vähän väliä, mutta Eetu osasi onneksi olla tukenani ja halata minua. Jossain kohtaa itkeskely helpotti ja mieli tasaantui.

Noin kolme viikkoa synnytyksestä olin jälleen itkuinen. Minulla oli riittämätön olo äitinä. En ollut varautunut, että äitiys voi tuoda mukanaan myös tämänkaltaisia tunteita. Minusta tuntui että annan itsestäni aivan kaiken, eikä sekään ole tarpeeksi. Tuntui ettei ole enää minua, olin enää ainoastaan äiti. Vaikka todellisuudessa olen paljon muutakin.

Minusta tuntui etten riitä Onnille, kun vauva vie lähes kaiken huomioni. Lisäksi saatoin herkästi purkaa Onniin turhautumistani suuttumalla hänelle pienistäkin asioista, jonka jälkeen minulle tuli entistä kamalampi olo.

Sain perheeltä ja ystäviltäni tukea, he sanoivat että olen upea äiti ja minun täytyisi olla itselleni armollisempi. Oma äitini osasi sanoa, että äitiydessä tulee kylkiäisenä huono omatunto ja riittämättömyys, täytyy osata vain luottaa itseensä ja siihen että on juuri tälläisenä hyvä ja riittävä. Heidän sanansa auttoivat.

Arki oli opettelua. Eetu oli koulussa ja töissä ja minä olin kotona kahden lapsen ja kahden koiran kanssa. Kun hikipäässäni kävelin ulkona koirien hihnat molemmissa käsissä, vauva kantorepussa ja Onni vaunuissa, muistan ajatelleeni, että tätäkö todella elämältä toivoin.


No entäs sitten tämä hetki, miten meillä nykyisin menee. Nyt jo kuukauden päivät elämä on ollut tasaisen ihanaa. Arkeen on löytynyt tietynlainen rytmi ja kahden lapsen kanssa touhuaminen ei tunnu enää taakalta, vaan se on parasta mitä tiedän. Kai se vaan on niin, että uusiin tilanteisiin tottuu. Täytyy osata nauttia parhaasta ajasta mitä elämä tarjoaa!

Tunnistaako joku muukin äiti itsensä tämänkaltaisista tuntemuksista?

Synnytyskertomus

on
20. tammikuuta 2018
Haluan jakaa kanssanne tämän upean synnytyskokemuksen, vaikka synnytyksestä onkin kulunut jo jonkin aikaa. Minulla oli toiveissa mahdollisimman luonnollinen ja lääkkeetön synnytys, koska esikoisen synnytyksestä ei jäänyt kovin hyvät fiilikset. Tällä kertaa olin valmistautunut paremmin ja hankkinut itselleni doulan. Lääkkeettömyys kuitenkin jännitti minua ja ajatus tuntui minusta lähes hullulta. Pelkäsin etten pystyisi siihen ja tuottaisin suuren pettymyksen doulalleni Katalle. Onneksi puhuin asiasta Katalle, koska hän sanoi että synnytys etenee täysin minun toiveideni mukaan enkä voisi mitenkään olla yhtään sen huonompi synnyttäjä, vaikken pärjäisikään ilman lääkkeitä. Asian ääneen sanominen sai minut luottamaan taas itseeni. Kata oli myös väläytellyt ajatusta ammesynnytyksestä, enkä halunnut sulkea sitä mahdollisuutta pois vaikka mitään selkeää synnytyssuunnitelmaa minulla ei ollut. Siispä tässä synnytyskertomus toisen poikani syntymästä.

Oli torstai 26.10.2017 ja raskausviikot 40+5. Aamusta saakka oli tuntunut melko napakoita harjoitussupistuksia. Touhusimme tavalliseen tapaan Onnin kanssa. Kävimme ulkona ihmettelemässä ensilunta. Minulla oli tunne, että vauva syntyy pian, joten kävelimme Onnin kanssa vielä ostarilta hakemassa sairaalakassiin evästä. Nostin samalla käteistä, koska olin varannut iltapäiväksi ajan vyöhyketerapiaan. Ajattelin käydä hakemassa supistuksiin vähän lisää voimaa, mikäli ne eivät vahvistuisi iltaan mennessä. Ulkoilun jälkeen menin hetkeksi lepäilemään samalla kun Onni oli päiväunilla. Lepäilyn jälkeen supistukset olivat heikentyneet, joten päätin mennä varaamalleni vyöhyketerapeutille. Vyöhyketerapiahoidon aikana supistukset palasivat, mutta eivät olleet vielä kovinkaan kipeitä. Hoidon pituus oli 1h20min. Tulin kotiin ja söimme iltapalaa ja teimme Onnille iltatoimia. Supistuksia tuli vähänväliä, mutta edelleen melko kivuttomasti.

Noin 20-21 aikoihin supistukset alkoivat kipeytymään, joten laitoin Katalle viestiä ja kerroin supistuksiin tulleen lisää voimaa. Istuin jumppapallon päällä, mutta supistuksen aikaan se ei tuntunut hyvältä. Lähdin käyttämään koiria iltalenkillä, vaikka lantiossa tuntui jo kovaa särkyä ja aina supistuksen tullessa kävely oli hankalaa. Lenkiltä tultuani menin käymään suihkussa saadakseni apua lantiossa ja alaselässä tuntuvaan kipuun. Lämmin vesi tuntui hyvältä vatsalla ja selässä. Otin myös tässä kohtaa särkylääkkeen, mutta siitä ei ollut apua. Kata laittoi viestiä, että hänen kätilöystävänsä on yövuorossa Naistenklinikalla. Kyseinen kätilö oli hoitanut paljon ammesynnytyksiä ja perehtynyt lääkkeettömiin kivunlievityskeinoihin.

Katselimme illalla vielä tv:stä ohjelmaa ja yritin aina supistuksen tullessa hakea hyvää asentoa. Klo 23 aikoihin menimme nukkumaan. Tai oikeastaan Eetu meni nukkumaan, minun nukkumisestani ei tullut mitään. Makoilin sängyssä ehkä n. puolentoistatunnin ajan ja otin supistuksia vastaan hengitellen. Laskin aina supistuksen tullessa hitaasti kymmeneen ja siinä ajassa supistus oli usein ohi. Laskeminen auttoi minua jaksamaan supistuksen yli, koska tiesin sen olevan pian ohi. Supistukset olivat jo kipeitä ja niitä tuli melko usein. En kuitenkaan missään vaiheessa kellottanut supistuksia, kuuntelin vain kehoani.

Kellon ollessa n. 0:30 herätin Eetun ja pyysin häntä asentamaan TENS-laitteen selkääni. Soitin Naistenklinikalle ja puhelun aikana otin pari supistusta vastaan hengitellen ja TENSsin buustinappia painaen. Supistusten väli oli tässä vaiheessa enää muutamia minuutteja. Eetu oli soittanut isälleen ja pyytänyt häntä tulemaan meille, ettei Onnia tarvinnut herättää. Pian Eetun isä saapuikin taksilla pihaamme ja me jatkoimme samalla taksilla kohti Katan osoitetta ja Naistenklinikkaa. Taksimatka tuntui tuskaiselta ja kiemurtelin penkissä. Eetu yritti hieroa alaselkääni, mutta supistuksen tulessa se ei tuntunut hyvältä. Pian Katakin oli kyydissä ja muistutteli minua hengittämään ja rentouttamaan leukani. Hän myös silitti päätäni ja sanoi että otan supistuksia hienosti vastaan. Kun pääsimme perille, pyysin Kataa lisäämään TENSsiin tehoa.

Kirjauduimme sisään klo 1:36 ja otin heti yhden supistuksen vastaan käytävällä olevaan sairaalasänkyyn nojaillen. Kätilö ohjasi meidät synnytyssaliin ja minulle tehtiin sisätutkimus, jossa selvisi että kohdunsuu oli jo 8-9cm auki. En voinut uskoa sitä todeksi. Onnin synnytyksessä olimme kiirehtineet synnytyssairaalalle aivan liian aikaisin, mutta nyt olin pärjännyt kivun kanssa paljon paremmin. Olin niin onnellinen, että puhkesin itkuun. Vauvalta otettiin vielä sydänkäyrää ja kärvistelin supistusten kanssa sen aikaa. Kätilö täytti ammeeseen veden ja ehdotti että voisin siirtyä sinne. Ammehuone oli hämärä, ainoastaan ammeen valot loistivat. Kätilö laittoi taustalle soimaan rauhallista musiikkia. Ennen ammeeseen siirtymistä TENS-laite oli otettava pois. Se jännitti minua hieman, koska TENS oli vienyt pahimman kivun pois.


Asettauduin ammeeseen polvilleni reunaan nojaillen. Eetu istui ammeen toisella puolella ja roikuin hänen kaulassaan lujasti puristaen. Supistukset kipeytyivät ja tihenivät nopeasti. En enää kyennyt rentoutumaan supistusten aikana, vaan hengittely muuttui huutamiseksi. Eetu sai minut hengittämään hänen kanssaan samaan rytmiin näyttämällä mallia. Se oli kuitenkin vaikeaa. Eetu kehui jatkuvasti kuinka hyvin minulla sujuu. Aina supistuksen tullessa kiemurtelin altaassa ja yritin löytää hyvää asentoa, välillä olin polvillaan, välillä kyykyssä. Eetu ja Kata tarjosivat juotavaa, painelivat alaselkää ja muistuttivat minua rentoutumaan. Ponnistelin aina supistuksen tullessa, mutten ollut täysin varma ponnistanko oikeaan suuntaan. Kuiskin Eetulle, että kaipaisin jotakin kivunlievitystä, mutta kätilöni sanoi että vauva on nyt ainoa kivunlievitykseni. Ponnistaessani tunsin sellaisen "poks", lapsivesi oli mennyt.

Kätilö kokeili vauvanpään korkeutta ja silloin myös tunsin minne päin ponnistan. Pian vauvan pää syntyi ja ajattelin että repesin varmasti pahasti. Hartiat eivät jostain syystä syntyneet heti seuraavan supistuksen aikana, joten kätilö avusti hieman vauvaa syntymään. Sen jälkeen kätilö pyysi sitten minua kääntymään ja katsomaan veteen. Nostin vauvan vedestä syliini. Eetulta valuivat kyyneleet, mutta itse en saanut edes itkettyä. Olin aivan hämmästynyt ja helpottunut että se oli ohi. Pitelin vauvaa sylissäni ja katselin häntä. Täydellinen poikavauva syntyi 27.10 klo 2:59 ammeeseen ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, aivan kuten olin toivonut. Olin niin ylpeä itsestäni ja siitä mihin kroppani oli pystynyt. Ja vaikka synnytys olikin kivulias, olisin valmis tekemään saman uudestaan. Kata sanoi että olin tehnyt suuren työn. Eetukin oli ollut niin huikea, hän osasi tukea ja ohjata minua juuri oikealla tavalla. Sillä hetkellä huone tuntui olevan täynnä onnea ja rakkautta.


Kätilö ohjasi meidät viereiseen huoneeseen, jossa odotettiin istukan syntymää ja vauva sai tulla rinnalleni ihokontaktiin kokeilemaan imemistä. Vauva lähti heti imemään rintaa hyvin. Istukan synnyttyä Eetu sai leikata napanuoran ja otimme vauvasta kuvia. Kätilö paineli vielä kohdun ja sanoi etten ollut revennyt lainkaan, ei edes ainuttakkaan nirhaumaa. Sain mennä suihkuun ja sillävälin vauvaa pestiin ja mittailtiin. Vauva oli 4070g, 51cm ja päänympärys 35cm. Ihana pullukka poika.


Kuuden tunnin iässä tehtiin vauvalle lääkärintarkastus. Minulla ja vauvalla oli kaikki kunnossa ja imetys sujui, joten saimme luvan lähteä vauvan kanssa kotiin. Eetun isä tuli Onnin kanssa hakemaan meidät. Onni istui autossa ja näytti kasvaneen yönaikana isoksi pojaksi. Ajoimme kotiin ja Eetun isä haki meille ruokaa. Tuntui niin omituiselta olla kotona, vastahan me olimme lähteneet synnyttämään. Onni otti vauvan ihanasti vastaan ja halusi heti pussailla ja halailla. Meidän perhe tuntui niin täydelliseltä juuri nyt.


Mikä on doula?
Doula on kokenut ja koulutettu synnytystukihenkilö, joka tukee synnyttäjää ja perhettä raskauden aikana, synnytyksessä ja synnytyksen jälkeen. Doula tarjoaa jatkuvaa fyysistä, emotionaalista ja informatiivista tukea synnyttäjälle ja perheelle.

Mikä on TENS-laite?
TENS-laite lähettää ihon läpi heikkoja sähköimpulsseja, jotka heikentävät kipuviestien kulkeutumista hermojen kautta aivoihin. Impulssit saavat myös kehon luontaiset, kipua tehokkaasti lievittävät endorfiinit aktivoitumaan.

Vauvakuvaus

on
19. tammikuuta 2018














Halusimme kuvauttaa Oivan, että saisimme vauva-ajasta hyvälaatuisia kuvia muistoksi. Vauvat kun kasvavat niin nopeasti. Vauvakuvausta suositellaan ennen kahden viikon ikää, jolloin vauvojen uni ei ole vielä niin herkkää. Niinpä kutsuimme valokuvaaja Ave Telkisen kotiimme Oivan ollessa kuuden päivän ikäinen. Koti on siinä mielessä hyvä paikka kuvauttaa vauva, että jos näyttää siltä ettei vauva pidä asettelusta ja hermostuu kesken kuvausten, niin kuvauksen pystyy hetkessä muuttamaan hyvin luonnolliseksi missä ei niinkään poseerata vaan pyritään taltioimaan hetket sellaisena kuin ne on.

Valokuvaaja meni täysin vauvan ehdoilla, eli pidimme aina taukoja vauvan nälän ja virkeystason mukaan. Valokuvaaja käsitteli vauvaa kauniisti ja tunnelma oli muutenkin ihanan kiireetön. Kuvaamiseen varattiin aikaa 2-4 tuntia, meillä taisi mennä aikalailla tuo 2 tuntia. Siinä ajassa ehti hyvin ottamaan myös perhe- ja sisaruskuvat.

Monissa kuvissa vauva oli alasti, joten sekin asia oli huomioitu: valokuvaajalla oli mukanaan lämpöpuhallin. Myös rekvisiitta oli kuvaajan omaa, eli itse ei tarvinnut millään tavalla valmistautua kuvausta varten. Kuvaaja kysyi toiveitamme valokuvien suhteen ja saimmekin juuri sellaisia kuvia kun olimme ajatelleet. Itseasiassa kuvista tuli vielä ihanampia kun osasimme ajatella!

Millaisia kokemuksia teillä on vauvakuvauksesta?

Blogin aloitus


Noin kaksi vuotta sitten minusta tuli äiti ihanalle esikoispojallemme Onnille. Vielä silloin en tiennyt minkälaista äitiys on ja millainen äiti minusta tulisi. Enkä voi vieläkään sanoa täysin tietäväni. Ainoa äitiyden malli oli tuolloin kaksi vuotta sitten oma äitini, koska ystäväpiirissäni ei silloin vielä muita äitejä ollut. Äitini on kasvannut viisi lasta ja suoriutunut siinä upeasti. Olen toisen poikani myötä alkanut ymmärtämään minkälaisen työn oma äitini on tehnyt.

Näiden pienten mietteiden saattelemana toivotan teidät tervetulleeksi lukemaan uunituoretta blogiani. Lukijani pääsevät blogini kautta seuraamaan sekä lasteni kasvua että myöskin omaa kasvuani äitiyden parissa!