aidon arkinen

Positiivinen kasvatustapa

on
30. toukokuuta 2019
Kuten moni tietää, suomalaiseen kulttuuriin kuuluu usein omista tunteistaan vaikenemista ja itsensä vähättelyä. Toki ollaan menty parempaan suuntaan ja ollaan toivottavasti kokoajan myös menossa, mutta yhä suomalaiset ovat hyvin vaatimattomia, eikä omilla onnistumisillaan viitsitä kehuskella.

Lastenkasvatuksessa olisi kuitenkin nimenomaan tärkeää tunnistaa lapsen vahvuudet ja kiinnittää huomiota onnistumisiin. Olen viime aikoina etsinyt enemmän tietoa positiivisesta kasvatustavasta ja alkanut kiinnittämään huomiota omaan kasvatustyyliini.

Vanhemmuus

Tarkoituksena on keskittyä lapsen onnistumisiin


Positiivisen kasvatustavan pääpointtina on oppia tunnistamaan myönteisiä tunteita ja lisäämään myönteisiä kokemuksia arkeen. Myönteiset kokemukset, kuten onnistumisen tunne, tekevät lapsesta itsevarmemman. Positiivinen kasvatustapa lisää myös terveyttä, parantaa oppimista ja ongelmanratkaisukykyä sekä auttaa luomaan sosiaalisia suhteita.

Tarkoituksena on keskittyä lapsen hyviin ominaisuuksiin ja osaamiseen, sen sijaan että etsisi virheitä ja kehityksen kohteita. Toisaalta tämänlaisen kasvatustavan pitäisi tulla jokaiselta vanhemmalta ihan luonnostaan. Ainakin ajatuksena tuntuu kamalalta, että joku vanhempi etsisi lapsestaan aina kehityksen kohteita, eikä osaisi nähdä hänen hyviä ominaisuuksiaan.

Vanhemmuus

Päiväkoti kannustaa uuden opetteluun


Alunperin tämä aihe tuli vastaan päiväkodissa. Eräs Onnin ryhmän hoitajista kertoi minulle, että hän on perehtynyt positiiviseen pedagogiikkaan, ja toteuttaa sitä myös päiväkodissa. Hän kannustaa lapsia kokeilemaan uusia asioita myönteisen ilmapiirin kautta. Kaikkia rohkaistaan ja kehutaan ja onnistumisten jälkeen annetaan lapsille positiivista palautetta; "Huomasitko kuinka taitavasti osasit kiivetä ihan itse?".

Onni on aina ollut herkkä ja hieman ujo poika, mutta hän on rohkaistunut päiväkodissa valtavasti. Hän on lähtenyt rohkeammin kokeilemaan uusia asioita ja saanut niin paljon iloa ja itsevarmuutta onnistuessaan.

Vanhemmuus

Mallioppimista vanhemmilta


Mielestäni positiivisen ja kannustavan ilmapiirin luomiseen vaikuttaa myös vahvasti se, miten vanhemmat puhuvat toisilleen ja muille ihmisille. Lapsi kuitenkin seuraa jatkuvasti vanhempiensa toimintatapoja ja ottaa niistä vaikutteita. Jos vanhemmat puhuvat toisilleen kauniisti, sekä kannustavat ja tsemppaavat toinen toisiaan, niin aivan varmasti myös lapsi oppii kyseisen toimintamallin.

Vanhemmuus

Mitäs mietteitä teillä nousi tästä aiheesta? Ihanaa torstaita ja loppuviikkoa kaikille!

Turvallisesti auringossa lasten kanssa

on
22. toukokuuta 2019
Auringolta suojautuminen

Ihanan lämpimät ja aurinkoiset ilmat ovat vihdoin täällä. Nyt onkin siis erittäin hyvä hetki muistutella kaikkia auringolta suojautumisesta.

Aurinko voi pahimmillaan aiheuttaa ihosyöpää, ja siksi ihoa on erityisen tärkeää suojella auringon säteiltä. Jopa 95% ihosyövistä voitaisiin ehkäistä oikeanlaisella ja riittävällä suojautumisella.

Lapsen iho reagoi herkemmin säteilylle kuin aikuisen


Erityistä huomiota pitäisi kiinnittää etenkin lasten ihoon. Lasten iho on ohuempi kuin aikuisilla, joten se reagoi UV-säteilyyn herkemmin. Lisäksi lapsen ihon  ja silmien suojamekanismit eivät ole vielä täysin kehittyneet.

Lapsen silmän mykiö on kirkas ja se päästää säteilyä suoraan silmänpohjaan. Toistuva palaminen lapsena aiheuttaa soluvaurioita ja lisää ihosyöpäriskiä aikuisena, sillä iho muistaa palamisen.

Miten lasta kannattaa suojata säteilyltä?


Auringolta suojautuminen


  • Mallioppiminen:

Lapset ottavat monissa asioissa aikuisista mallia, niin myös tässä asiassa. Jos vanhempi muistaa suojata itsensä, on todennäköisempää, että lapsikin ottaa ohjeet ja suojan mukisematta vastaan.

  • Sisätiloissa ja varjossa pysyttely:

Keskipäivän aikaan, kun auringon UV-säteily on voimakkaimmillaan (klo 11-15), kannattaisi pysytellä sisätiloissa tai varjossa. Suojautumista ei kannata kuitenkaan unohtaa pilvisinäkään päivinä, koska UV-säteet läpäisevät pilviverhon. Erityisesti myös vesi ja hanki heijastavat voimakasta säteilyä.

  • Vaunujen suojaaminen:

Lastenvaunuihin kannattaa hankkia varjo. Vaunuverhojen käyttöä ei suositella, ellei kangas ole ohut ja hengittävä. Muuten ilma ei pääse vaihtumaan vaunukopassa. Lämpötila nousee vaunuissa nopeasti hyvin korkealle. Vaunuissa voi tarvittaessa käyttää lämpömittaria.

Auringolta suojautuminen

  • Oikeanlaiset vaatteet ja asusteet:

Lapsen vaatteissa hihojen tulisi ulottua kyynärpäihin ja hameen tai shortsien polviin. Väljät vaatteet antavat tehokkaamman suojan kuin tiukat ja ne myös tuntuvat kesäpäivänä mukavammilta.

On olemassa myös UV-suojavaatteita, jotka ovat erityisen hyviä silloin, kun matkustetaan rantalomakohteisiin.

Päähän paras suoja on lipallinen hattu, joka suojaa myös korvia ja niskaa. Laadukkailla aurinkolaseilla suojataan silmät.

  • Aurinkorasvan käyttö:
Lapsille kannattaa käyttää aurinkorasvaa, jossa on korkea suojakerroin (30-50). Rasvan tulisi sisältää myös UVA- ja UVB-suojat.

Aurinkorasvaa levitetään hyvissä ajoin ennen ulkoilua, jotta rasvaa ehtii imeytyä iholle. Rasvaa levitetään kasvoille, niskaan, korviin, käsiin ja jalkoihin runsaasti. Mikäli rasvaa ei annostele riittävästi, niin sen suojakerroin ei vastaa pakkauksessa ilmoitettua lukemaa.

Hikoilu, uiminen ja ihon kuivaaminen heikentevät aurinkorasvan tehoa, joten sitä täytyy lisäillä iholle parin tunnin välein.

Aurinkorasvoista täytyy myös muistaa, etteivät ne kokonaan estä säteilyn pääsyä iholle. Siksi aurinkorasvoilla ei kannata pidentää lasten auringossa vietettyä aikaa.

Muutama tuotesuositus


Linkkaan tähän pari hyvää tuotetta, joita voin lämpimästi suositella. Ei siis ole maksettua mainostamista.

- ManyMonths lasten aurinkohattu, jonka materiaali on hamppua ja puuvillaa. Hattu on siis erittäin hengittävä ja se suojaa silmiä, korvia ja niskaa. Lisäksi hatun kokoa pystyy säädellä kuminauhan avulla. Hatussa on myös solmittavat nauhat, joten hattu pysyy päässä, eikä lapsi ole riisumassa sitä jatkuvasti.
- Izipizi aurinkolasit, joissa on joustavat sangat ja ne istuvat hyvin päähän. Linssit ovat laadukkaat, eli ne eivät naarmutu tai rikkoidu helpolla. Laseja on monessa eri koossa, eli myös ihan vauvoille. Vauvojen laseissa tulee mukana myös silikoninen hihna, jonka avulla lasit saa pysymään paremmin päässä.

Auringolta suojautuminen

Lisää tietoisuutta myös päiväkoteihin


Päiväkotiharjoittelun aikana toteutimme aurinkoneuvontaa lapsille yhteistyössä Syöpäsäätiön kanssa. Ohjasimme siis lapsia, kuinka he voivat itse rasvata itsensä päiväkodissa ja kotona. Lisäksi luimme lapsille opettavaisen tarinan nakupelle Liisasta, joka poltti itsensä auringossa.

Minulla on yhä jäljellä näitä kyseisiä kirjasia ja jos joku haluaa, niin voin postikuluja vastaan postitella niitä eteenpäin. Jätä vaikkapa sähköpostisi kommentteihin, niin olen sinuun yhteydessä.

Turvallisesti auringossa

Postauksessa on käytetty lähteenä Syöpäsäätiön nettisivuja.

Mukavia ja turvallisia hetkiä kaikille auringossa!

Pehmeät luomupuuvilla vaatteet Arksielta

on
13. toukokuuta 2019
Yhteistyössä Arksie ja Perhekupla

Pojilla on nyt ollut kuukauden ajan käytössä Arksien vaatteet; Onnilla pupu-huppari ja Oivalla panda-jumpsuit. Halusin rauhassa testata näitä vaatteita todellisessa käytössä, jotta voin rehellisesti kertoa mielipiteeni kyseisistä vaatteista.

En itse näe kauheasti järkeä siinä, että tuotteita hehkutetaan ja kehutaan heti kun ne on saatu. Todellisuudessa tuotteesta ei ole kuitenkaan vielä ehditty saamaan kunnollista kokonaiskuvaa. Toki ensivaikutelma voi olla erittäin hyvä ja positiivinen.

Luomupuuvilla

Vaatteiden tulee säilyä hyvänä, useidenkin pesukertojen jälkeen


Vaatteen ensimmäinen pesukerta kertoo mielestäni vaatteesta hyvin paljon. Silloin voidaan huomata vaatteessa mahdollisia puutteita, kuten värien haalistumista, lankojen purkaantumista, kutistumista tai runsasta nukkaantumista.

Ja ihan rehellisesti, näissä Arksien vaatteissa en ole havainnut mitään yllä olevista puutteista. Voin kertoa olleeni jopa hieman hämmästynyt, kun nostin pestyt vaatteet narulta. Arksien vaatteet olivat pysyneet aivan yhtä pehmeinä, kuin ennen pesua.

Pesun jälkeen vaatteissa ei ollut myöskään havaittavissa minkäänlaista nukkaantumista, langannousuja tai kutistumista. Myös valkoinen oli pysynyt valkoisena. Vaate näytti ja tuntui siis yhä aivan samalta, kuin mitä se oli ennen pesua. Meillä ei ole kyllä koskaan ollut mitään näin pehmeitä ja hyvänlaatuisia vaatteita.

Luomupuuvilla

Mikä on Arksie?


Arksie on 2017 vuoden lopulla perustettu kotimainen yritys. Arksie haluaa valmistaa vaatteita, joita lapset rakastavat. Vaatteiden eläinhahmot häntineen ja korvineen kannustavat myös lasta leikkimään.

Vaatteet on valmistettu korkealaatuisesta luomupuuvillasta. Kankaita on testattu käytössä ja pesukoneen myllerryksessä ennen tuotantoa. Postitettaessa vaatteet pakataan luomupuuvillakasseihin ja lähetetään pahvikotelossa muovisen pakkauksen sijaan.

Luomupuuvilla

Vaatteiden pitkä käyttöikä


Kestävän kankaan ansiosta vaatteet säilyvät hyvinä pitkään. Kun vaate jää pieneksi, voidaan se kierrättää eteenpäin. Vaatetta pystyy kuitenkin käyttämään yhden lapsen kohdalla pitkään, koska materiaali on sen verran joustavaa. Se siis antaa hieman myöten, eikä kiristä saumoista. Joustavuutensa vuoksi vaate on myös helppo pukea ja riisua.

Lisäksi hihansuissa on pitkähkö resori, joka lisää vaatteen käyttöikää. Mikäli siis miettii kahden koon välillä, niin kannattaa valita isompi koko, koska hihoja voi tarvittaessa kääntää.

Luomupuuvilla

Ulkonäkö miellyttää lapsen sekä aikuisen silmää


Itse tykästyin Arksien musta-valkoisiin vaatteisiin, mutta heidän valikoimastaan löytyy myös paljon värejä. Kurkista tästä vaikkapa ihana mehiläishuppari.

Onni on innoissaan hupparissa olevista pupun korvista ja isosta taskusta. Taskuun hän keräilee milloin mitäkin; pikkuautoja, kiviä, tarroja jne. Minun täytyy aina tarkistaa huolellisesti taskun sisältö ennen pesuun laittamista.

Luomupuuvilla

Vaatteiden istuvuus


Kuten jo kerroinkin, vaatteet on helppo pukea päälle. Onni on hyvin hoikka ja hänelle on välillä vaikeaa löytää vaatteita, jotka istuvat hyvin päälle. Arksien huppari ei lerpata rumasti, vaan se istuu myös hoikan päälle hyvin.

Vaatteissa on helppo olla ja touhuta. Ja niissä ollaankin kyllä rymytty! Vaatteet ovat kestäneet ja joustaneet hyvin majaleikeissä, mökkireissuilla, parvekepiknikillä ja eläintilalla.

Luomupuuvilla

Huomioni kiinnittyi myös huppuun, jossa ollaan myös selvästi mietitty istuvuutta. Huppu ei tule silmille tai ole liian iso, vaan se istuu päähän hyvin.

Luomupuuvilla

En voi kun vain kehua näitä Arksien vaatteita! Ja vaikka tämä postaus onkin toteutettu yhteistyönä Arksien kanssa, niin kirjoitan tuotteesta silti täysin rehellisen mielipiteeni. Arksie ei ollut minulle ennestään tuttu ja suhtaudun aina uusiin tuotteisiin pienellä skeptisyydellä. Nämä vaatteet ylittivät kuitenkin kaikki odotukseni.

En voi hehkuttaa tuota pehmeyttä tarpeeksi, se teidän täytyy kokea itse! Joten lämpimästi ja koko sydämestäni voin suositella Arksien vaatteita. Jos haluat käydä kurkkaamassa Arksien valikoimaa, niin verkkokauppaan pääset tästä.

Luomupuuvilla