aidon arkinen

Äidin hyvinvointi osa 2/4: Miten sovittaa liikunta lapsiperhearjen aikatauluun

on
6. toukokuuta 2018
Ihanaa sunnuntaita kaikille! Tässä postauksessa aiheena äidin(ja miksei isänkin) liikunta osana lapsiperhearkea. 


Kaikille aikuisille suositellaan kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa ainakin 150 minuuttia viikossa. Kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa ovat esimerkiksi pyöräily ja reipas kävely. Vaihtoehtoisesti rasittavampaa liikuntaa, kuten juoksua tai aerobicia, suositellaan 75 minuuttia viikossa. Lisäksi kaikille suositellaan lihasvoimaa tai -kestävyyttä ylläpitävää tai lisäävää liikuntaa, kuten esim. kuntosaliharjoittelua, jumppaa tai tanssia vähintään kahtena päivänä viikossa. (Terveyskirjasto)



Lapsiperheessä liikunnan sovittaminen arkeen voi olla haastavaa. Ja puhun nyt nimenomaan vanhempien liikunnasta. Itsestäni ainakin aluksi tuntui haastavalta saada aikataulut sopimaan niin, että minulla on aikaa käydä kuntosalilla. Ja kyllähän se yhä vaatii suunnittelua, kun Eetulla on vielä koulu kesken ja koulun ohella hän käy useana iltana myös töissä. 

Paras vaihtoehto olisi hankkia kuntosalikortti sellaiselle salille, jossa on lapsiparkki. Tälläisiä saleja on ainakin mm. Elixialla. Toistaiseksi en kuitenkaan ole raskinut ostaa jäsenyyttä kyseiselle salille sen hintavuuden vuoksi. Hankin hiljattain kolmen kuukauden salijäsenyyden Fixille ja hintaan sisältyy myös uiminen. 

Kuntosaliharjoittelu on nyt lähtenyt ihan hyvin sujumaan siten, että Eetu on ollut poikien kanssa kotona. Ja jos Eetulla on ollut useana päivänä koulua+töitä, niin olen vienyt lapset äidilleni hoitoon 1-2 tunnin ajaksi, että saan käytyä urheilemassa. Onneksi äitini asuu niin lähellä ja on halukas auttamaan lasten hoidossa. 

Sitten tulee liikuttua tietysti myös ihan arkisten asioiden parissa. Kuten koirien lenkittäminen, leikkipuistoon käveleminen, päivittäinen rappusissa ravaaminen(asumme kolmannessa kerroksessa ilman hissiä) ja ruokakauppoihin käveleminen jne. 

Kannattaa ottaa liikunta osaksi arkea ja sovittaa se aikatauluihin niin että pääsisi edes kerran viikossa liikuntaharrastuksen pariin. Ja vaikka lastenkin kanssa pystyy liikkumaan, niin minusta on ainakin tuntunut ihanalta saada kuntosalilla hieman omaa aikaa. 

Nyt kun on toisaalta ilmat alkaneet lämmetä, niin voisi hyvin alkaa käymään juoksulenkeillä. Ja jossei lapselle/lapsille ole mahdollista saada hoitajaa, niin esim. juoksurattaat olisi hyvä keino ottaa lapsi mukaan. Tai jos omistaa polkupyörän, niin lapsi voi istua kyydissä pyörälenkin ajan. 

Aurinkoista päivää ja liikunnan iloa kaikille!

Katso myös aikaisempi hyvinvointi osio: 
Osa 1: Imettävän äidin ruokavalio ja eroon sokerikoukusta


Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti