aidon arkinen

Onni 2 vuotta

on
27. helmikuuta 2018

Onni täytti tänään kaksi vuotta, enkä voi uskoa että aika on kulunut näin nopeasti! Vastahan me toimme Onnin synnäriltä kotiin ja seurasimme hänen kehittymistään vauvasta taaperoksi. Vastahan hän otti ensiaskeleensa haparoiden, mutta nyt juoksee jo lujaa. Tässä kahdessa vuodessa Onni on kasvattanut meitä yhtälailla kuin me Onnia. 

Väkisinkin tässä äiti herkistelee, on se vaan samaan aikaan niin haikeaa ja toisaalta myös ihanaa nähdä kun oma lapsi kasvaa ja kehittyy päivä päivältä. Välillä pysähdyn miettimään, että olenko varmasti muistanut ja osannut nauttia aivan jokaisesta päivästä. 

Onni on luonteeltaan iloinen, positiivinen, herkkä, huumorintajuinen ja rakastava. Onnin lempipuuhaa ovat mm. pihaleikit, piirtäminen, maalaaminen, duplot, junaradat, palapelit, kirjat, uiminen, saunominen ja kaikenlaiset vesileikit. 

Kävimme vauvauinnissakin jonkin aikaa ja se oli todella mieluinen harrastus. Ja vaikka vauvauinti on nyt jäänyt, käymme uimahalleissa uimassa ja kesäisin pääsee tietysti mökillä järveen.

Sanavarasto on runsas ja Onni osaa muodostaa lauseita, kuten "Isi piirtää tähän, Onni istuu tässä, auto ajaa kovaa" jne.

Muskarissa Onni on käynyt vauvasta saakka ja siellä käymme edelleen. Soittaminen ja laulaminen on aina kiinnostanut Onnia. Iltaisinkin lauletaan aina ennen nukkumaan menoa.

Onnilla on jo muutamia kavereita, joiden kanssa on kiva touhuta ja riehua. Kuitenkin Onnille läheisimpiä ihmisiä isin ja äidin lisäksi ovat isovanhemmat, tädit ja sedät. On ihanaa että sukulaiset ovat niin aktiivisesti mukana Onnin elämässä.

Etsiskelin koneelta joitakin Onnin vauvakuvia, tässä vähän kuvasaldoa Onnin vauva-ajasta! ❤






















Hyvää syntymäpäivää äidin ja isin pikkuiselle Onni-pojalle!💗


Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti