aidon arkinen

MAANANTAI-muskaripäivä

on
5. helmikuuta 2018
Aamu alkoi taas tuttuun tapaan, kun Onni huuteli seitsemän aikaan sängystään "äiti nostaa pois". Onni nukkuu siis yhä pinnasängyssä. Emme ole toistaiseksi kokeneet tarpeelliseksi irroittaa toista laitaa tai siirtyä isompaan sänkyyn, koska Onni nukkuu pinnasängyssä niin hyvin.
Muskaripäivä

Nousimme yhdessä aamupalalle. Yritin tarjota Onnille puuroa, mutta hän halusi aamupalaksi banaanin ja maitoa. Onni söi nopeasti ja säntäsi sitten hetkeksi piirtämään, ennen kuin alettiin pukea ulkovaatteita. 

Muskaripäivä

Muskaripäivä

Eetu käytti koirat aamulenkillä ja lähti sitten pitkästä aikaa stadiin tekemään kouluhommia, joten me päästiin poikien kanssa autolla muskariin. Aika luksusta, tosin ollaan jo totuttu käyttään julkisiakin.

Muskaripäivä

Muskari alkoi klo 10:10. Ollaan sellaisessa sisarusryhmässä, että siellä on vauvoja ja taaperoita. Onnia ei tänään kiinnostanut osallistua laulamiseen ja tanssimiseen, vaan hän heittäytyi salin lattialle makaamaan kiukkuisena. Mikälie uhma tulossa. Kiukku kuitenkin onneksi unohtui hetkeksi, kun opettaja kaivoi rummut esiin. Oiva katseli tarkkaavaisena muiden lasten touhuja ja jaksoikin hyvin koko puolituntisen. 

Muskaripäivä

Muskarin jälkeen menimme vielä läheiseen leikkipuistoon. Tänään on ollut niin kaunis ja aurinkoinen pakkaspäivä, että oli ihana päästä ulkoilemaan.

Muskaripäivä

Muskaripäivä

Muskaripäivä

Kotiin päästyämme kokkailimme lounaaksi munakasta. Onni on aika huono syömään, mutta tämä maistui hänellekkin.

Muskaripäivä

Ruoan jälkeen Onni meni potan kautta päiväunille. Pottailua vielä harjoitellaan ja siinä ollaan hyvään vauhtiin päästy tarrojen avulla. Jokaisesta pottaan tehdystä pissasta saa siis yhden tarran. Onni on innostunut autotarroista ja käy useimmiten ihan mielellään potalla. 

Muskaripäivä

Onni heräsi päikkäreiltä puoli viideltä ja samoihin aikoihin Eetu tuli kotiin. Kävin koirien kanssa päivälenkillä, jonka jälkeen lähdimme koko perheen voimin käymään kaupassa hakemassa huomiseksi ruokaa. Olisi tietysti järkevä ostaa esim. viikon ruokaostokset kerralla, mutta aina ei jaksa suunnitella sitä ruokalistaa. Kello oli jo paljon kun päästiin kotiin, joten laitettiin vaan pakasteesta pasteijoita uuniin.

Muskaripäivä

Onni innostui kovasti kun ehdotin kylpemistä. Niinpä otettiin amme esille ja molemmat pojat pääsivät käymään kylvyssä. 

Muskaripäivä

Muskaripäivä

Kylvyn jälkeen Onni söi vielä iltapalan ja pestiin hampaat. Päivän päätteeksi iltasatuhetki äidin sylissä ja sitten omaan sänkyyn nukkumaan.

Sellainen oli meidän maanantai, ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! 
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti