aidon arkinen

Taaperon pottatreenit: kotona ei tarvita vaippoja

on
18. kesäkuuta 2018
Moikka kaikille pitkästä aikaa! Blogissa on viimepäivinä ollut hieman hiljaisempaa, kun olen halunnut keskittyä perheen kanssa olemiseen ja touhuamiseen. Ja kuten osa varmaan huomasikin, olen myös päivittänyt blogini ulko-asua toimivammaksi. Jos teillä on vielä joitakin parannusehdotuksia, niin laittakaa rohkeasti kommenttia.

Mutta sitten itse asiaan! Onnilla oli jatkunut jo pitkään sellainen vaihe, että hän hermostui jos edes ehdotin potalla käyntiä. Olin päättänyt etten ota pottailusta mitään stressiä, hän varmasti oppisi asian joskus. Ehdotin potalla käyntiä useita kertoja päivässä, mutten missään vaiheessa pakottanut siihen.

Sitten yhtäkkiä viime viikon aikana tapahtui iso muutos, kun olen antanut Onnin olla kotona ilman vaippoja. Onni on itse tunnistanut milloin on tarve potalle ja käynyt siellä aivan omatoimisesti. Hän on iloisena rientänyt kertomaan käyneensä potalla ja saanut sitten palkkioksi tarroja.


Mitään vahinkojakaan ei ole ainakaan toistaiseksi sattunut, kaikki on siis päätynyt pottaan. Ihan ihmeellistä!

Eli näinkin yksinkertainen asia, vaipatta oleminen, on auttanut kuivaksi opettelua huomattavasti. Kotona ja mökillä se helppoa, etenkin kun on kesä ja lämmin, muualla se ei oikein sitten onnistukkaan. Mutta alku se on tämäkin ja ainakin potta on tullut tutuksi.

Oletteko muut kokeilleet tätä lastenne kanssa tai meneekö kokeiluun? Kiitos kun luit ja ihanaa alkanutta viikkoa!

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se piristi päivääni!