aidon arkinen

Pikakatsaus meidän juhannukseen

on
25. kesäkuuta 2018

Moi kaikki ja ihanaa alkanutta viikkoa! Toivottavasti teillä on ollut rentouttava juhannus. Me tultiin tänään puolen päivän aikoihin mökiltä kotiin. Olimme ehtineet ajaa n. puoli tuntia, kun näimme hirven ylittävän tietä. Onneksi meillä ei ollut paljoa vauhtia, joten vaaratilannetta ei ehtinyt syntyä. Loppumatka menikin hyvin ja pojat nukkuivat lähes koko matkan.


Sää oli ajoittain todella tuulinen ja oltiin aika pitkään ilman sähköjäkin. Pelasimme korttia kynttilän valossa, kun ei jalkapalloakaan pystynyt katsomaan sähkökatkon aikana. Onnin lempipuuhaa mökillä on aina kivien heittely laiturilta. Tässä alla on myös videomateriaalia laiturilta.



Lisäksi käytiin perinteisessä juhannussaunassa kera saunavihdan. Eetu ja pappa olivat ainoat, jotka uskaltautuivat järveen uimaan. Pelattiin myös mölkkyä, levättiin, luettiin kirjoja, leikittiin hiekkalaatikolla, nautittiin auringosta ja syötiin hyvin.

Ajateltiin mennä ensiviikolla takaisin mökkeilemään, on tuo Saimaa vaan niin kaunis!

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se piristi päivääni!