Lapsilähtöinen kasvatus ja miten paljon lapselta voi vaatia

Ihanaa sunnuntaita kaikille! Vihdoinkin on rauhallinen hetki ja aikaa kirjoitella pitkästä aikaa blogin puolelle. Käytiin aamupäivällä poikien kanssa uimassa ja molemmat väsähtivät heti kun päästiin kotiin. Onni harvemmin enää nukkuu päiväunia, mutta uinti selvästi teki tehtävänsä.

Mitä ihmeen suorituskeskeistä kasvatusta?

Oletteko te muut vanhemmat kiinnittäneet huomiota sellaiseen ilmiöön, että lastenkasvatusta tehdään ikäänkuin suorittamalla? Lapselta saatetaan vaatia ikäänsä nähden paljon osaamista. Toisaalta samaan aikaan myös vanhemmilta odotetaan valtavaa osaamista kaikissa lastenhoitoon liittyvissä asioissa. Tällaiseen ns. suorituskeskeiseen kasvatukseen on yllättävän helppo ajautua, ja huomaan toisinaan itsekin tekeväni sitä.

Vanhemmat tietysti pyrkivät kasvattamaan lapsiaan parhaalla mahdollisella tavalla, jotta heistä kasvaisi järkeviä ja hyväkäytöksisiä. Kasvatusohjeita ja suosituksia satelee kuitenkin jokasuunnasta ja ne luovat vanhemmille paineita. Vanhempien täytyy osata tehdä päätöksiä, mikä on heidän tapansa kasvattaa lapsensa. Neuvolasta annetaan tietynlaisia suosituksia, mutta ne voivat olla ristiriidassa omien arvojen kanssa. Tästä esimerkkinä (sen enempää aiheisiin puuttumatta) vaikkapa lasten rokottaminen ja maitotuotteiden tarjoaminen; molemmat aiheet puhututtavat paljon, mutta mikä on sitten ns. "oikea" tapa toimia.

Oivan syntymän jälkeen, eli Onnin ollessa 1v8kk, huomasin yhtäkkiä odottavani Onnilta enemmän osaamista. Monille on varmaan tuttu tunne se, kun vauvan kanssa tullaan synnäriltä kotiin ja esikoinen näyttää kasvaneen yhdessä yössä ihan kauheasti. Niin kävi minullekin. Onni näytti pienen vauvan vierellä jo isolta pojalta, vaikka todellisuudessa hänkin oli vielä tosi pikkuinen poika!

Jälkeen päin ajateltuna vaadin Onnilta tiedostamattani liikaakin. Toki siihen liittyi osittain myös muiden vanhempien luomat paineet. Vaikka jatkuvasti toitotetaankin, ettei omia lapsia saa vertailla muiden lapsiin, niin aina silloin tällöin silti syyllistyn siihen. "Kaverin samanikäinen lapsi osaa jo käydällä potalla eikä hän tarvitse enää vaippoja. Miksei meidän lapsi vieläkään osaa? Mitä olen tehnyt väärin? Mitä minun tulisi tehdä toisin? Mitä minun pitäisi sanoa lapselleni?"

Vai kuuluuko osittain esikoisen rooliin kantaa vastuuta ja toimia esimerkkinä pienemmille sisaruksille? Itse olen perheemme esikoislapsi ja koen, että olimme sisarusteni kanssa aina samalla viivalla ja olemme yhä.

On jopa jotenkin surullista, että lapsilta odotetaan paljon osaamista. Lapset kehittyvät ja oppivat hyvin eritahtia, joten vertailu ja vaatiminen ovat turhaa. Sen sijaan, että lapselta odotetaan tiettyjen asioiden osaamista ja nopeaa oppimista, voisi keskittyä jo opittuihin taitoihin ja iloita niistä. Kasvatuksen tulisi siis olla yksilöllistä ja lähteä lapsen omista tarpeista, lasta kuunnellen.

Tietysti lasta voi ja kannattaakin kannustaa tutustumaan uusiin asioihin ja opettelemaan uusia taitoja. Asioihin voidaan tutustua hiljalleen, lapsentahtisesti tai vaikkapa leikin kautta. Siinä on merkittävä ero vaatimalla opettamiseen. Kun lapselta vaaditaan tiettyä osaamista, se luo paineita lapselle ja asiasta syntyy helposti negatiivinen.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa pottailu; asia jonka kanssa monet vanhemmat lastensa kanssa painivat. Kuivaksi opettelusta tulee herkästi suoritus, joka täytyy oppia mahdollisimman pian. Kun lapsi pakotetaan potalle itkun saattelemana, uuden oppimisesta tuleekin pakollinen ja negatiivinen toiminto. Lapselta katoaa hyvin pian innostus, eikä hän halua enää nähdä koko typerää pottaa.

Onko kuivaksi opettelu lapsilähtöistä vai aikuislähtöistä?

Pottaillaanko siksi, että äidillä olisi hyvä mieli, vai siksi että lapsi voisi kokea onnistumisen tunteita ja kehittyä? Saahan siinä sivussa toki äidilläkin olla hyvä mieli, kunhan on lapsellakin. Ihanteellistahan olisi säilyttää kaikessa tekemisessä mielekkyys ja tehdä asioita hyvän fiiliksen kautta. Tähän toimii lasten kanssa tosi hyvin kaikki erilaiset leikit, laulut ja ehkä pienet kilpailutkin (kumpi ehtii ensin.. tms). Keinoja on vaikka miten monia, kun vaan osaa käyttää luovuttaan.

Huomaan muuttavani kasvatustapojani aina hieman erilaisiksi, toivottavasti paremmiksi. Uskon, että kehityn jatkuvasti hieman paremmaksi äidiksi lapsillemme. Osaan tehdä ratkaisuja, jotka toimivat meidän lasten kanssa parhaiten, tuijottamatta liikaa suosituksia ja muiden vanhempien tapoja toimia.

Kaikkia hyviä vinkkejä kasvatukseen tietysti poimin muilta vanhemmilta, sehän on nimenomaan ihan parasta. Mutta tärkeintä on kuitenkin löytää ne parhaimmat tavat toimia; niin lasten kuin vanhempienkin näkökulmasta.

Toivottavasti saitte yhtään kiinni mietteistäni, nyt toivotankin teille rauhallista sunnuntain jatkoa! ❤️