aidon arkinen

Oiva 1 vuotta

on
27. lokakuuta 2018

Tänään meidän vauvasta on tullut taapero. Ihan uskomattoman nopeasti on yksi vuosi kulunut. Oivan synnytys oli niin voimaannuttava, että olen saanut siitä kokemuksesta voimaa etenkin Oivan ensimmäisten viikkojen valvottuihin öihin ja itkuisuuteen. Voin valehtelematta sanoa, että Oivan synnytys on pyörinyt mielessäni koko tämän vuoden ajan. Koen, että onnistuneen synnytyskokemuksen kautta olemme Oivan kanssa luoneet toisiimme hyvin vahvan kiintymyssuhteen.


Oivan vauvavuosi oli kyllä hyvin erilainen kuin Onnin. Onnin kohdalla tietysti niin moni asia meidän elämässä muuttui, kun meistä tuli vanhempia. Oivan kanssa kaikki oli oikeastaan jo tuttua ja sitä myöten helpompaa.

Onnin vauva-aikana rampattiin muskarissa ja vauvauinnissa, kun taas Oivan kanssa tilanne on ollut niin toisenlainen, ettei aikataulutetuille harrastuksille ole ollut aikaa. Esimerkiksi en ole voinut käydä kahden lapsen kanssa vauvauinnissa Eetun epäsäännöllisten töiden vuoksi. Vauvauinnissa tarvitaan aina yksi uittaja per lapsi. Muskarissa olimme viime keväänä, mutta sitten sain tiedon opiskeluun pääsystä, joten muskariharrastuskin täytyi jättää pois.

Toisaalta vaikka lapset eivät olekkaan missään harrastus-ryhmässä, niin harrastamme silti yhdessä vapaa-ajalla. Käyn lasten kanssa uimahallissa aina kun sopiva hetki ilmaantuu (linkki postaukseen: vauvauintia voi soveltaen toteuttaa myös itse) ja laulamme kotona myös lähes päivittäin. Oiva on aina nauttinut musiikista paljon.

Päiväkodissa pojat pääsevät tietysti myös laulamaan, soittamaan, maalaamaan ja niin edelleen.



Hei, tajusin juuri että olen myös imettänyt Oivaa tasan vuoden ajan! Siihen me tähdättiinkin ja nyt kun se on saavutettu, niin pitäisiköhän ottaa uusi tavoite, vaikkapa puolitoistavuotta. Minulla ei ole mitään kiirettä lopettaa imetystä (edes yöimetyksiä), eikä Oivakaan ole ilmaissut haluansa lopettaa imetystä. Lapsentahtisesti siis mennään!

Oivalla on aina ollut hyvä ruokahalu ja hän syö jopa isompia annoksia kuin Onni. Välillä Oiva syö sormin, mutta pääosin hän vie ruoan lusikalla suuhun. Kotona annan Oivalle aikapitkälti samoja ruokia kuin mitä me muutkin syömme, toki vähemmällä suolamäärällä. Tähän päivään saakka Oiva on päiväkodissa syönyt soseutettua ruokaa, mutta ensiviikosta alkaen keittiöltä tulee hänellekkin samaa ruokaa kuin muille lapsille.

Myös korvikkeiden saanti päiväkodin keittiöltä loppuu silloin, kun lapsi täyttyy vuoden. Joten päiväkodissa Oiva tulee saamaan ruokajuomaksi vettä tai lehmänmaitoa. Itse olen lehmänmaitoa tarjonnut ainoastaan riisipuuron muodossa, ruokajuomana tarjoan aina vettä tai kauramaitoa. Olen vähän mietiskellyt, että pyytäisinkö heitä päiväkodillakin tarjoamaan mielummin kauramaitoa.


Voitteko uskoa, että Oiva on vihdoinkin saanut hampaita suuhunsa! Ensimmäiset kaksi alahammasta ilmestyivät 11,5kk iässä ja yksi ylähammas viimeviikon aikana. Kyllähän siinä kestikin, mutta eipähän tarvinnut synttärilahjaksi hankkia niitä tekareita, joiden ostoa Eetu jo vakavasti harkitsi.

Toinen huima kehitysharppaus oli se, kun hän 11,5kk iässä otti ensimmäiset askeleensa ilman tukea. Askeleita otetaan vain muutama kerrallaan, mutta päivä päivältä askeltaminen on varmemman näköistä.


Oiva on myös oppinut taputtamaan ja vilkuttamaan. Hän tekee yhä myös sitä, että hän viskaa ruoat tai lelut lattialle, katsoo minua, katsoo heittämiään tavaroita lattialla, katsoo minua ja nauraa. Ja sama saattaa toistua monta kertaa. Siinä vaiheessa ainakin tiedän, että enää ei ole nälkä ja ruokapöydästä voi nousta.

Oivan lempparilelut ovat aivan samoja kuin Onninkin; autot ja pallot. Voitte vaan kuvitella, että näistä leluista syntyykin päivittäin pientä kinastelua.



Oiva on aina ollut hyvä nukkuja ja olen ollut tyytyväinen tähän nykyiseen unirytmiin. Hän nukkuu yhdet kahdentunnin mittaiset päiväunet klo 12-14 ja menee illalla nukkumaan n. klo 20:30. Yöllä hän herää syömään 1-2 kertaa, suunnilleen 02 ja 04 aikoihin ja jatkaa uniaan aamuun klo 07 saakka. Tassuttelu-unikoulun jälkeen Oiva on alkanut nukahtamaan itse omaan sänkyynsä. Päiväkodissa Oiva nukahtaa kuulemma heti kun saa peiton päällensä ja pupun kainaloon.

Sanoja Oivalta ei vielä tule, vaikka kaikenlaista höpinää hän tuottaakin. "to" saattaisi tosin viitata autoon, mutta siitä ei ole varmuutta.


Tänään ja huomenna vietetään 1v kemuja, joten synttäripostaus on myös tiedossa piakkoin. Kivaa viikonloppua ja onnea myös muillekkin lokakuisille synttärisankareille! 💗
4 kommenttia on "Oiva 1 vuotta"
  1. Me ollaan menty kauramaidolla päiväkodissa ja siitä isot suositukset. Lapsi tykkää maustakin (vaikka minä en :D). Onnittelut pikkusankarille! Hämmentävän ihana taaperoaika edessä teillä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon onnitteluista! :) Taidanpa ottaa huomenna puheeksi tuon kauramaito asian..

      Poista
  2. Onnea 1-vuotiaalle! Ihanat nimet teidän pojilla!

    VastaaPoista