aidon arkinen

Perhevalmennuksen, oman valmistautumisen ja lääkkeiden vaikutus synnytyksen kulkuun

on
8. lokakuuta 2018
Yksi ensimmäisistä teksteistäni, joita tänne blogiini kirjoitin, oli Oivan synnytyskertomus. Sen jälkeen minulta toivottiin kertomusta myös Onnin synnytyksen kulusta, mutta en vain ole missään vaiheessa saanut aikaiseksi sellaista kirjoittaa. En nyt kirjoita synnytyskertomusta kokonaisuudessaan, mutta haluan avata teille asioita, jotka Onnin synnytyksessä menivät pieleen. "Pieleen" on aika vahva ilmaisu, mutta tarkoitan, että ymmärsin mitä kaikkea synnytyksessä olisi voinut tehdä toisin.

Perhevalmennus

Onnin syntymän jälkeen kätilöt kysyivät synnärillä, että minkä arvosanan antaisin synnytykselle ja siihen minä vastasin: "pakko sanoa että kymmenen". Ja olin ihan aidosti sitä mieltä. Synnytyksen jälkeen ajattelin, että kaikki sujui hyvin ja että se oli oikeastaan ihan unelmasynnytys. Siinä ajattelussa on taustalla toki useampikin asia. Ensinnäkin olin tietysti huojentunut ja onnellinen, kun pitkä synnytys oli vihdoin ohi. Toinen vaikuttava tekijä oli hormonit. Oksitosiini eli ns. "onnellisuuden ja rakkauden hormoni" on vahvasti läsnä synnytyksessä, mutta myöskin vielä synnytyksen jälkeen (imetys ja kohdunsupistuminen). Kun äiti saa syliinsä ensimmäistä maitoannostaan hamuilevan vauvan ja tuoksuttelee ihanalta tuoksuvaa vauvan päätä, oksitosiinin tuotanto kiihtyy. Ja kun kätilö siihen tilanteeseen läväyttää kysymyksen "arvosana synnytykselle yhden ja kymmenen väliltä?", niin tottakai se oli kymmenen. Se hetki oli täysikymppi; vauva, rakkaus, se kaikki. Oikeastaan vasta Oivan odotusaikana, Onnin ollessa 1-vuotias, aloin ymmärtämään, mitä kaikkea synnytyksessä meni pieleen.

Ensimmäisen lapsen odotusaika, synnytys, imetys, kasvatus ja kaikki siihen liittyvä ovat tuoreille vanhemmille todella hämmentävää. Me ainakin olimme Eetun kanssa pihalla kuin lumiukot. Olin aika paljon lueskellut itsekseni raskauden tuomista fysiologisista muutoksista kehossa ja synnytyksen kulusta. En kuitenkaan ollut missään vaiheessa perehtynyt juurikaan kivunlievitysmenetelmiin, etenkään lääkkeettömiin. Muistan ajatelleeni silloin, että kätilöt varmasti osaavat kertoa sillä hetkellä, että mikä voisi olla hyvä kivunlievittäjä minulle. Lisäksi minulla oli kova luotto perhevalmennukseen, joka sisälsi kaksi valmennuskertaa. Toivoin saavani sieltä riittävästi tietoa tulevaa varten.

Helsingissä asuvilla ensisynnyttäjillä on mahdollisuus osallistua ilmaiseen perhevalmennukseen, jossa terveydenhoitajat kertovat vauvan hoitoon liittyvistä asioista ja valmistelevat perheitä synnytykseen. Helsingin kaupungin sivustolla on kerrottu lisää perhevalmennuksen toiminnasta ja sisällöstä. Tuota kun lueskelin, niin valmennuksen sisältö kuulosti oikeastaan aika hyvältä ja kattavalta. Meidän kohdalla valmennus ei ikävä kyllä toteutunut niin kuin sen olisi kuulunut toteutua. Voihan toki olla, että perhevalmennuksien sisältö on jonkin verran muuttunut muutaman vuoden aikana, Onni syntyi 2016 vuoden alussa.

Kerron nyt omasta kokemuksestani perhevalmennuksen suhteen. Ensimmäisellä perhevalmennuskerralla eräs tuore äiti tuli esittäytymään meille pienen vauvansa kanssa. Hän kertoi meille omasta synnytyksestään ja painotti sitä, kuinka taivaallinen epiduraali oli. Hän myös kertoi vauvanhoidosta ja vastaili meidän esittämiin kysymyksiin. Sen jälkeen katsoimme videon aiheesta "milloin synnytyssairaalaan pitää lähteä".

Toisella valmennuskerralla puhuimme lääkkeellisistä kivunlievityskeinoista ja jälleen epiduraalin puolesta puhuttiin paljon. Imetyksestä ei ollut juurikaan puhetta. Taustalla pyöri diaesitys, jossa imetyksestä mainittiin ohimennen suunnilleen muodossa "lasta joko imetetään tai sitten sille tarjotaan korvikkeita". Sen jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään; isät omaan ryhmäänsä ja äidit toiseen. Isät laitettiin keskustelemaan aiheesta "miten voin tukea synnyttäjää" ja äidit keskustelivat aiheesta "mitä tukea toivoisin puolisoltani", jonka jälkeen molemmat ryhmät kertoivat ajatuksiaan. Äitien ryhmässä keskustelua syntyi ihan hyvin, kun taas miesten ryhmässä mentiin ihan lukkoon. Eetu ainakin sanoi jälkikäteen, että on hyvin vaikea alkaa keskustelemaan aiheesta, josta ei tiedä käytännössä yhtään mitään. Karkesti sanottuna perhevalmennuksesta jäi siis käteen kaksi asiaa; sairaalaan kannattaa lähteä siinä vaiheessa, kun kaipaa lääkkeellistä kivunlievitystä ja että epiduraali vie hyvin kivun pois.

Lääkkeetön synnytys

Eniten teitä varmaan kiinnostaa, että mikä siinä Onnin synnytyksessä sitten meni niin pieleen. Aloitetaan vaikkapa siitä, että kirjauduimme Kätilöopiston sairaalalle kohdunsuun ollessa vasta 1cm auki. Ensisynnyttäjän on tietysti hyvin vaikea tietää, että mikä on oikeasti kovaa kipua ja milloin synnärille täytyy lähteä. Luulin silloin sairaalalle lähtiessä, että olen jo kovin kipeä. Meitä ei kuitenkaan ohjeistettu takaisin kotiin, koska halusin aika pian kipulääkettä.

Kun olimme olleet hetken sairaalassa, sain kätilön suositteleman kipupiikin kankkuuni ja se osoittautui virheeksi. Heti lääkkeen jälkeen aloin oksentamaan rajusti ja sitä jatkui lähes koko synnytyksen ajan. Ja mainittakoon, että synnytys kesti kokonaisuudessaan 21 tuntia, laskettuna siis siitä hetkestä kun kirjauduimme sairaalaan. Lääkkeiden haittavaikutuksista on vaikea tietää, jossei niistä kerrota enkä itsekkään tajunnut silloin niistä kysyä. Kaikenlisäksi tämä kipupiikki ei vienyt kipujani lainkaan pois.

Synnytys eteni hyvin hitaasti, mutta tunsin itseni kokoajan kipeämmäksi ja pyysin saada epiduraalipuudutuksen. Jälleen kerran en ollut tietoinen lääkkeen haittavaikutuksista. Epiduraalin kanssa tuli ensimmäisiä ongelmia asennusvaiheessa. En ollut tajunnut mainita skolioosistani, joten neulaa yritettiin tökkiä aluksi aivan väärään kohtaan. Lopulta se saatiin kuitenkin asennettua ja kuten olin kuullut, epiduraali oli taivaallinen. Se vei kaiken kivun pois ja pystyin nukkumaan hetken. Sain epiduraaliannoksia yhteensä kolme kertaa synnytyksen aikana. Haittavaikutuksena oli kuitenkin se, etten pystynyt enää istua tai seistä, koska minua pyörrytti niin valtavasti ja oksentelu yltyi jälleen. Se, etten pystynyt olemaan pystyasennossa hidasti tietysti synnytyksen kulkua. Synnytystä hidasti myös se, että kun kiputuntemus oli poissa, niin keho ei enää osannut tuottaa oksitoonisia ja pitää synnytystä käynnissä. Niinpä supistukset heikentyivät ja minulle jouduttiin laittamaan oksitosiinitippa. Ollessani 10cm auki, huomattiin että vauva ei ole kaikista optimaalisimmassa asennossa tulossa ulos (todennäköisesti sen takia, kun olin ollut makuuasennossa lähes koko synnytyksen ajan), joten minua ohjeistettiin tekemään Spinning Babies-asentoja.

Lopultakin koitti hetki, jolloin sain alkaa ponnistamaan vauvaa ulos. Ongelmana oli se, etten edelleenkään tuntenut supistuksia, joten ponnistaminen oli älyttömän hankalaa. Eetu taisi katsoa monitorista että "nyt tulee supistus, ponnista". Ponnistin tietysti elokuvamaiseen tapaan puoli-istuvassa asennossa, yksi iso virhe tämäkin. Koska kuten osa varmaan tietääkin, niin puoli-istuvassa asennossa ponnistetaan ns. ylämäkeen, kun taas esim. kyykyssä tai seisaaltaan painovoima on isona apuna. 20 minuutin ponnistamisen jälkeen sain vauvan ulos ja olin maailman onnellisin, kun minusta oli tullut pienen ihanan pojan äiti. Onnin syntymä kuulostaa varmaan nyt siltä että se olisi ollut pelkkiä vastoinkäymisiä, vaikka todellisuudessa siihen liittyi myös paljon hyvää (mm. ihanat kätilöt ja heidän ammattitaitonsa). Halusin kertoa teille nyt niistä asioista, joissa olisin jälkeenpäin halunnut toimia toisella tavalla.

Toivottavasti ette nyt saaneet myöskään sellaista käsitystä, että perhevalmennukset olisivat surkeita ja että lääkkeitä ja epiduraalia kannattaisi välttää. Koska tarkoitukseni ei siis missään nimessä ole yleistää tai antaa teille negatiivista kuvaa perhevalmennuksista tai lääkkeellisistä kivunlievityskeinoista. Oli vain erittäin huonoa tuuria, ettei perhevalmennuksen sisältö meidän kohdallamme ollut kattava ja hyödyllinen. Toivottavasti joltakin toiselta vanhemmalta löytyy positiivisia kokemuksia perhevalmennuksesta. Ja se, ettei epiduraali minun kohdallani ollut hyvä, ei tarkoita etteikö se voisi toiselle synnyttäjälle sopia ja toimia juuri halutulla tavalla. Tällä kirjoituksellani voisinkin kannustaa odottavia äitejä ottamaan selvää yleisimmistä synnytyksessä käytettävistä lääkkeistä ja tutustua niiden hyötyihin ja mahdollisiin haittavaikutuksiin, koska niistä harvoin synnärillä kerrotaan eikä siinä vaiheessa välttämättä muista asiasta kysyä.

Jälkikäteen olen ajatellut, että voi kumpa perhevalmennuksessa minulle oltaisiin kerrottu, jotain tämän kaltaista: "Tämä on sinun synnytyksesi ja sinä päätät miten se etenee. Sinä voit omalla aktiivisuudellasi vaikuttaa synnytykseesi paljon, koska kukaan ei voi tehdä päätöksiä tai synnyttää puolestasi". Koska vaikka vähän hölmöltä kuulostaakin, niin luovutin synnytyksen liikaa muiden ihmisten käsiin ja se kertoo siitä, etten ollut valmistautunut synnytykseen riittävän hyvin.

Tiivistetysti voisin siis sanoa, että mikäli perheeseenne on tulossa lisäystä, niin älkää luottako synnytystänne täysin muiden ihmisten harteille, vaan olkaa itse aktiivisia osapuolia ja ennen kaikkea muistakaa valmistautua hyvin. Oivan synnytys oli täysin erilainen kuin Onnin, koska silloin olin osannut valmistautua synnytykseen. Hyvä valmistautuminen voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mutta omalla kohdallani nimenomaan henkinen valmistautuminen, hengitysharjoitukset ja ennen kaikkea lääkkeettömiin kivunlievityskeinoihin perehtyminen olivat ensisijaisen tärkeitä. Mutta tämäkin aihe on sellainen, että siitä riittäisi sanottavaa vaikka miten paljon. Joten jos teiltä löytyy kiinnostusta, niin voin kirjoittaa erillisen julkaisun siitä, miten synnytykseen voi valmistautua.

Lääkkeetön synnytys

Oma kokemukseni perhevalmennuksesta herätti minussa samalla suuren halun päästä muuttamaan asioita parempaan suuntaan. Voisin sanoa, että juuri tämä kokemus oli merkittävänä tekijänä siinä, miksi hain opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Pyrkimykseni olisi terveydenhoitajana päästä vaikuttamaan perhevalmennusten sisältöön ja myös ohjata valmennuksia. En ole varma, miten paljon yksittäisellä terveydenhoitajalla on mahdollisuus vaikuttaa koko Helsingin alueen valmennuksiin, mutta haluan laittaa oman panokseni asioiden edistämiseen.

10 kommenttia on "Perhevalmennuksen, oman valmistautumisen ja lääkkeiden vaikutus synnytyksen kulkuun"
  1. Olen samaa mieltä kanssasi perhevalmennusten suhteen. Ne on jotenkin sellaisia tilanteita, mis kerrotaan et kaikki menee oppikirjojen mukaan. Ei panosteta siihen, että jokainen synnytys on yksilöllinen. Muistan kun esikoisen synnytin, kätilö vielä sanoi, että nyt meni ihan oppikirjan mukaan. Kyllä se siinä vauvakuplassa hämmensi aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan osittain kiire vaikuttaa siihen, että työtä tehdään "rutiinin omaisesti", eikä ehditä kohdata jokaista synnyttäjää yksilöllisesti. Toivottavasti tähän tulee ajanmyötä muutosta :)

      Poista
  2. Mulla ei ole kokemuksia tämmösistä perhevalmennuksista täällä ei semmosia ole. Ensisynnyttäjille on jotain juttuja joita neuvola järkkää ja tutustua voi synnytyssaliin/sairaalaan 100km päässä. Ja tosiaan vapaavalintaisia, saa mennä yksin tai puolison kanssa. Ite kävin kuopuksen aikaan vaan imetystä kuuntelee muistinvirkistykseksi.

    Meillä paperille saa laittaa synnytystoiveita ja ainakin itsellä on kuunneltu hyvin se etten ota ilokaasua eli salissa ei ole laitettu sitä esille valmiiksi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Meillä Helsingissä ei ole mahdollista käydä synnytyssairaalaan tutustumassa, muualla kuin internetin välityksellä (nettiin on siis tehty sellainen virtuaalikierros). Ja oli minullakin molemmissa synnytyksissäni mukana synnytystoivelista, mutta eipä siitä ollut esikoisen kohdalla paljoa apua kun en ollut osannut sinne mitään järkeviä toiveita esittää :D

      Poista
  3. Oi miten ihana ja kaunis teksti kuvista puhumattakaan <3 Jokainen synnytys ja keho kun on erityinen ja yksilö, ei näistä voi puhua liikaa.

    VastaaPoista
  4. Tuo vatsakuva on ihana <3

    Meillä täällä ei ole mitään tuon tapaista synnytys-/perhevalmennusta. Olisi ollut vain puolen tunnin luento, jossa käytiin läpi sairaalan tiloja yms. Emme sitten edes menneet sinne. Kävin siellä esikoisen aikaan ja se oli ihan hukkaan heitettyä aikaa.

    Vaikeahan synnytykseen on oikeasti edes valmistautua, koska jokainen synnytys on niin erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Joo toi on kyllä ihan totta. Tai se sisältö täytyis ainakin miettiä tarkasti, että mitä kaikkea kerrotaan ja mitä jätetään itse selvitettäväksi ja mietittäväksi.

      Poista
  5. Hyvää pohdintaa! Synnytysasiat on mun mielestä tosi mielenkiintoisia. Toivoisin kans, että valmennuksissa/neuvolassa yms kannustettais ottamaan selvää ja olrmaan aktiivinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! Joo nimenomaan tuo oma aktiivisuus on ensisijaisen tärkeää :)

      Poista

Jätäthän vierailustasi kommentin :)