aidon arkinen

Ensimmäiset synttärit

on
29. lokakuuta 2018

Moikka! Viikonloppuna vietettiin Oivan 1-vuotissynttäreitä, kun virallinen päivä sattui sopivasti lauantaille. Suurin osa vieraista kävi tuolloin lauantaina ja loput vielä sunnuntaina. Ja lauantain kemujen jälkeen lähdin itse vielä käymään luokkakaverin luona halloween-juhlissa, joten hulinaa on todellakin ollut ihan riittävästi yhdelle viikonlopulle!




Lahjaksi ostettiin Oivalle Brion puinen koira. Vieraita toivottiin laittamaan Oivan säästötilille rahaa, koska mitään tarpeellisia lahjatoiveita ei ollut. Oiva saa sitten viimeistään täysi-ikäisenä rahat käyttöönsä.

 

Synttäreille olin leiponut samanpäivän aamuna feta-pinaattipiirakan, soijarouhe-herkkusienipasteijoita ja mansikka-vaniljatäytekakun. Lisäksi äitini oli leiponut mokkapaloja ja siskoni oli tehnyt vegaanisen mansikkajuustokakun, joka oli muuten todella hyvää!

Täytekakuksi olin aluksi leiponut porkkanakakun, jonka täytin tuorejuustotäytteellä ja vaniljavaahdolla. Kakku epäonnistui kuitenkin täydellisesti, kun se jäi aluksi sisältä raa'aksi ja kun jouduin laittamaan sen uudestaan uuniin, niin kakku meni reunoilta kivikovaksi. Lisäksi kakku oli vielä liian lämmin lisätessäni siihen täytteitä, joten ne alkoivat valua kakun sisältä rumasti. Kyseinen kakku päätyi lopulta valitettavasti roskiin, koska sitä ei olisi voinut kenellekkään tarjota. Sitten jouduin pikaisesti väsäämään uuden kakun. Tein ajanpuutteen vuoksi normaalin kakkupohjan ja onneksi pakkasesta löytyi vielä viimekesän mansikoita. Vaniljavaahtoakin oli jäänyt ensimmäisesti kakusta yli, joten paniikkia ei päässyt syntymään. Kakusta tuli kuitenkin aika kivannäköinen ja oli se hyvääkin.

 



Olin tilannut Smartphotolta retro-valokuvia Oivasta 12 kappaletta ja olin ajatellut laittavani ne esille aika järjestykseen, yksi kuva jokaiselta kuukaudelta. Tilaus ei kuitenkaan valitettavasti ehtinyt ajoissa perille, joten jouduin jälleen käyttämään luovuuttani. Etsin Oivan vauvakirjasta polaroid-kameralla otettuja kuvia ja asettelin ne tuohon askartelemaani pidikkeeseen.

Puisen kakkukoristeen olin tilannut Joskus Design -verkkokaupasta ja sitä voi käyttää tulevinakin syntymäpäivinä. Tähtisädetikku oli ostettu Confetti -myymälästä ja se taisi olla synttärisankarin mielestä kemujen kohokohta. Tai no ehkä se itse kakku oli synttäreiden paras juttu.




Kiitos teille kaikille, jotka olitte juhlistamassa 1-vuotiasta Oivaa ja kiitos siskolle ja äidille leipomis-avusta! Kiitos myös kaikista ihanista onnitteluviesteistä❤️

8 kommenttia on "Ensimmäiset synttärit"
  1. Paljon onnea yksivuotiaalle suloisuudelle! Ja herkut näyttävät kommelluksista huolimatta oikein herkullisilta, nam!

    VastaaPoista
  2. Vau mitä herkkuja! Kiva kuulla että joku muukin joutuu joskus tekemään kakkuja moneen kertaan 🙈 onnea 1 vuotiaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo en ymmärrä miten tollain onnistuin koheltaa, kun yleensä leipomukset onnistuu tosin hyvin :D Mutta mitä tästä opimme, leipomista ei kannata jättää samanpäivän aamulle.

      Poista
  3. Onnea yksvuotiaalle! ❤️
    Ihanannäköiset juhlat teillä. Ekat takana ja monet edessä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo tässä on monet vuodet aikaa kehittyä taitavaksi leipuriksi :D

      Poista
  4. Ihanan näköinen kakku tuli kuitenkin lopulta! :) Onnea yksivuotiaalle. Oiva on superihana nimi. <3

    VastaaPoista