aidon arkinen

Kävelemään oppinut 1-vuotias

on
26. marraskuuta 2018
Moi pitkästä aikaa! Tänne blogiin kirjoittelu ja ylipäätään somen päivittely on viime viikkojen aikana tuntunut jotenkin työläältä. Etenkin Instagramin somesisältöön meinaa hukkua ja se alkaa ahdistamaan. Pieni sometauko voisi siis todellakin olla ihan paikallaan.

Halusin tänään kuitenkin tulla kertomaan teille meidän lahjakkaasta pikku naperosta, joka on pari viikkoa sitten oppinut kävelemään. Kävelemisen oppiminen tapahtui hyvin nopeasti, ihan parin päivänä aikana. Sitä ennen Oiva oli tietysti harjoittelut kävelemistä tukea vasten ja kävelykärryn kanssa.

 
Nyt Oiva tepastelee jo pitkiäkin matkoja, mutta pyllähtää välillä lattialle. Kävimme tänään kauppakeskus Kaaressa ja siellä Oiva innostui kävelemään käytäviä pitkin. Otin siitä pienet videoklipit, mutta tämä bloggerin oma videosovellus tekee valitettavasti laadun todella huonoksi.



Onni oppi kävelemään 1v2kk iässä, joten meiltä ei löydy kotoa mitään tarpeeksi pieniä kenkiä Oivan käyttöön. Pitäisi siis löytää jostain Oivalle hyvät ensikengät, olisiko teillä kellään antaa mitään suosituksia? Katselin Kavat-merkkisiä kenkiä, mutta niiden laadusta minulla ei ole kokemusta. Ainakin hinnasta voisi päätellä, että kyseessä olisi laadukkaat kengät. Onnilla on ollut useat Eccon kengät ja niihin ollaan ainakin oltu tyytyväisiä.

Samoihin aikoihin kun Oiva oppi kävelemään, hän päätti luopua myös tutista. Oiva on siis selvästikkin päättänyt kasvaa isoksi pojaksi täytettyään vuoden. Ehkä hieman haikeana odotan milloin hän haluaa luopua myös imetyksestä. No, täytyy nauttia yhteisistä imetyshetkistä vielä sen aikaa kuin voi.

Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa kaikille!


6 kommenttia on "Kävelemään oppinut 1-vuotias"
  1. Meillä neiti kovasti harjoittelee nousemista, joten saas nähdä koska saadaan jo tyttösen perässä juosta :D

    VastaaPoista
  2. Kavatin kengät pitäisi olla kyllä laadukkaat! Meilläkin tyttö alkoi yhtäkkiä kävellä pitkiä matkoja. Juuri kävelemään oppinut on kyllä ihana näky. <3

    VastaaPoista
  3. Hienosti menee! Siitä se lähtee ❤️🙏🏼
    Onneksi somea ei ole pakko päivittää jos välillä ahdistaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo se on aivan totta. Välillä ei kannattaisi avata Instagramia lainkaan, ettei ahdistu siitä julkaisujen määrästä. Tai sitten pitäisi vaan karsia seurattavien määrää :D

      Poista