aidon arkinen

Puolison ja doulan roolit synnytyksessä

on
20. marraskuuta 2018
Minulta on monesti kysytty, että miksi halusimme doulan mukaan synnytykseemme ja eikö kumppanin läsnäolo riitä. Syitä doulan varaamiseen oli useita.

Doula tulee tutuksi jo raskausaikana ja luo sitä myöten turvallisuutta ja pysyvyyttä. Meidän doulamme oli meille jo ennestään tuttu, joten kynnys varata doula oli matala. Doula tutustuu perheeseen ja kuuntelee heidän toiveitaan. Halusin saada doulalta tietoa lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista ja ohjausta niiden toteuttamiseen. Myös mahdollisia aikaisempia synnytyksiä pystyy käymään doulan kanssa läpi ja pohtia yhdessä mitä toivoisi tulevalta synnytykseltä. Eniten doulalta kuitenkin toivoin, että hän olisi mieheni tukena ja osaisi kertoa hänelle miten hän voisi auttaa.

Tässä julkaisussa puheenvuoron saavat myös puolisoni Eetu ja doulanamme toiminut Kata.

Synnytys
Kuva: Kata Lindroosin arkistoista

Ihan aluksi kerron hieman doulasta; mikä on doula ja mitkä ovat hänen tehtäviään synnytyksessä. Doula on koulutettu synnytystukihenkilö, jonka tarkoituksena on tukea synnyttäjää sekä hänen kumppaniaan tarjoamalla henkistä, fyysistä ja informatiivista tukea ennen synnytystä, synnytyksen aikana ja heti synnytyksen jälkeen. Lisäksi doulan tehtäviin voi kuulua mm. seuraavia asioita:
  • tarjoaa apua ja neuvoja selviytyä kivusta mm. ohjaamalla synnyttäjää sopiviin asentoihin sekä tukemalla rauhallista hengitystä ja rentoutumista
  • kannustaa ja tarjoaa jatkuvaa tukea koko synnytyksen ajan
  • näyttää mallia ja antaa vinkkejä tukihenkilölle
  • tuo äidin synnytystoivelistassa mainittuja toiveita esiin synnytyksen kuluessa
  • selventää eri vaihtoehtoja ja keskustelee niiden hyvistä ja huonoista puolista sekä auttaa vanhempia tekemään tietoisia valintoja
  • voi myös ottaa valokuvia tai kuvata videoita, hakea ruokaa tai hoitaa muita käytännön asioita
  • tarvittaessa tukee ja auttaa äitiä ensi-imetyksessä (Lähde: bebesinfo.fi)
Doulan tehtäviin ei kuulu lääkkeiden anto, sisätutkimusten tekeminen, vauvan sydänäänien seuraaminen tai mikään muu lääketieteellinen toimenpide. Näin ollen doulan läsnäolo ei tarkoita, ettei kätilöä tarvittaisi.

Synnytys

Minä: "Esikoisen synnytyksessä jäin kaipaamaan tietoa lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista. Olisin myös kaivannut enemmän tukea puolisoltani, mutta ymmärrän että hän oli siinä tilanteessa ihan yhtä hämillään kuin minäkin. Kipu säikäytti minut, enkä osannut vastaanottaa sitä, vaan taistelin kipua vastaan. Olin kivun kanssa niin lukossa, että synnytys pitkittyi ja tarvitsin lääkettä. Toisaalta siihen tilanteeseen epiduraali toi helpotusta, koska pystyin sen avulla rentoutumaan hetkeksi.

Toisen lapsen odotusaikana olin jo hyvissä ajoin varannut itselleni doulan. Halusin mahdollisimman luonnollisen synnytyksen, mutta minulta puuttui luottamus omaa kroppaani kohtaan. Katan pitämän valmennuksen ja keskusteluhetkien avulla sain raskausaikana tunteen; minä pystyn tähän, minun kroppani pystyy tähän. Luottamuksen löytyminen oli ensisijaisen tärkeää onnistuneen synnytyskokemuksen kannalta. Synnytys eteni minun tahtiini ja tilanne oli jotenkin ihanan rauhallinen. Kukaan ei ollut kertomassa minulle mitä minun pitää tehdä, vaan sain toimia omien vaistojeni varassa. Kuitenkin samalla tietäen, että apua on lähellä jos sitä tarvitsee."

Doula

Doula Kata: "Doulan ja kumppanin roolit ovat erilaiset. Kumppanista tulee myös vanhempi. Kätilö varmistaa äidin ja syntyvän vauvan hyvinvoinnin ja on lääketieteellisessä vastuussa, kun taas doula pystyy olemaan 100% läsnä tukemalla synnyttäjää. Doula ei toimi ainoastaan synnyttäjän tukena, vaan on myös kumppanin tuki. Doulan avulla puoliso osaa paremmin olla synnytyksessä tukena ja läsnä, aktivoimalla kumppania tulemaan lähemmäs synnyttäjää ja auttamalla lääkkeettömissä keinoissa. Doula mahdollistaa myös kumppanille tauot."

Eetu: "Synnytyksen aikana Kata kertoi minulle miten voin olla Saran tukena ja ohjeisti akupainannassa. Sairaalalle tultaessa pystyin hoitamaan sisäänkirjautumisen, koska tiesin että Kata on Saran tukena sen aikaa. Kata ohjasi minua menemään Saran lähelle ja hengittämään hänen kanssaan samaan rytmiin (niin että Sara seuraa minun hengitystäni). En kokenut, että Kata olisi yrittänyt ottaa synnytyksessä minun paikkaani, vaan ennemminkin olla lisäkäsinä ja tukena."

Mikäli joku teistä on harkinnut itselleen doulaa, niin esimerkiksi Suomen doulat ry -sivustolta löytyy Suomessa toimivia doularyhmiä aluettain.

10 kommenttia on "Puolison ja doulan roolit synnytyksessä"
  1. Mielenkiintoinen ja informatiivinen postaus, josta on varmasti hyötyä jos pohtii hyötyisikö itse doulasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla. Toivottavasti on tosiaan jollekkin hyötyä :)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen juttu! Ei itselleni ajankohtainen, enkä kaivannut omissani doulaa mutta miksei jos odotettavissa on ”normaali” synnytys. 🙏🏼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doulan läsnäolosta voi olla hyötyä myös "ei normaaleissa" synnytyksissä. Vaikka synnyttäjä haluaisi suunnitellun sektion, niin doulasta voi olla suuri apu synnytykseen valmistautumisessa henkisellä tasolla. Monia sektio varmasti pelottaa ja ensikohtaaminen vauvan kanssa voi jännittää, jolloin doulan tuki ja kannustus voi olla korvaamatonta.

      Poista
  3. Hyvä teksti! Mulla oli miehen lisäksi doula synnytyksessä tukena ja päätös oli elämäni paras. En usko, että synnytys olisi sujunut yhtä hyvin ilman häntä. Usein ihmetellään, etteikö mies riitä tai eikö hän ollut paikalla.

    Toivottavasti doulatoiminta tulee tulevaisuudessa tutummaksi ihmisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo oma kokemukseni oli myös erittäin positiivinen ja olen kyllä ollut niin tyytyväinen että otimme synnytykseen doulan mukaan. En usko että olisin pystynyt luottamaan itseeni riittävästi ilman doulaa <3

      Poista
  4. Silloin 4v sitten ensisynnyttäjänä mulla ei ollut harmainta hajua mikä on doula. Vasta myöhemmin siitä puhuttiin. Voisin ihan hyvin kuvitella että mulla olisi synnytyksessä doula mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doula on aika tuore juttu, koska kovinkaan moni ei vielä tänäpäivänäkään tiedä mikä doula on ja miksi hän on mukana synnytyksessä. Onneksi pikkuhiljaa doulien toiminta tavoittaa yhä useampia synnyttäjiä.

      Poista