Onni 2,5 vuotta

Onni on tänään jo 2,5-vuotias taapero! Hänestä on kasvanut aivan älyttömän lahjakas poika, jolla on jo hyvin laaja sanavarasto. Onni osaa muodostaa monen sanan lauseita ja kyselee paljon kysymyksiä. Hän myös ymmärtää jo lähes kaiken kuulemansa, vaikka välillä tuntuu ettei hän kuule/ymmärrä mitään mitä hänelle puhuu😃

Kuten moni teistä jo tiesikin, Onni aloitti viikko sitten päiväkodin. Siellä on lähtenyt sujumaan oikeastaan paremmin kuin mitä osasin edes odottaa. Välillä Onni on jäänyt päiväkotiin itkeskellen, mutta ikävä on unohtunut kuitenkin nopeasti, kun hoitajat ovat kaikki super mukavia ja osaavat viedä Onnin huomion muihin asioihin ikävän iskiessä.

Myös päiväkodista saadut uudet kaverit auttavat unohtamaan ikävän. Laskeskelin että Onnilla on lisäksi päiväkodin ulkopuolella kolme oman ikäistä kaveria, joiden kanssa nähdään aktiivisesti ja jotka ovat tulleet Onnille hyvin läheisiksi.

Kavereiden kanssa touhuamisen lisäksi Onnin lempparipuuhaa ovat mm: maalaaminen, ruoanlaittoon osallistuminen, ulkoilu, palloleikit, uiminen, saunominen, mökkeily sekä kaikenlainen hyppiminen esim. sohvalla tai sängyllä.

Ihan parasta Onnissa on mielestäni hänen luonteensa. Hän on niin huolehtivainen, rakastava, empatiakykyinen, järjestelmällinen ja herkkä poika. Ja vaikka uhma välillä nostaa päätään, niin suurimmaksi osaksi Onni on erittäin positiivinen ja iloinen lapsi. Ja kenelläpä ei joskus olisi huonoja päiviä, minulla ainakin on.

Tänään sitten vähän herkuteltiin, onhan 2,5-vuotta jo aikamoinen saavutus! Onni valitsi kaupasta itselleen muumikeksejä. Oiva sai tyytyä toistaiseksi vesimeloniin, vaikka täyttää hänkin pyöreitä; tänään jo 10kk! Miten mun pojat on jo näin isoja ja reippaita poikia ja vieläpä pikku päiväkotilaisia❤️

Hei ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

Päiväkotirepun sisältö

Moikka! Ensimmäisestä päiväkotiviikosta ollaan nyt suoriuduttu kunnialla ja ajattelin kirjoitella teille mitä kaikkea me pakattiin päiväkotireppuun. Laitan erikseen Onnin ja Oivan tarvikkeet, koska ne ovat keskenään hieman erilaisia.

Onni 2,5v

- vaihtovaatteita(parit housut ja pari paitaa)

- vaippoja(päiväkodin toive on teippivaipat)

- sisätossut

- sadevaatteet(saappaat, takki, housut, hanskat)

- unilelu

Oiva 10kk

- vaihtovaatteita

- vaippoja

- sisätossut

- sadevaatteet

- tuttipullo

- tutteja
-tuttinauha

- unilelu

Tarjoiduin näiden tarvikkeiden lisäksi tuomaan päiväkodille kantorepun, koska Oiva on nyt ensimmäisellä viikolla tarvinnut hoitajilta paljon sylissä oloa. Ajattelin, että se voisi helpottaa heidän työtään, kun saisi välillä kädet vapaaksi. Mutta ilmeisesti tulalle ei heillä ole tarvetta.

Vaatteet kannattaa ehdottomasti muistaa myös nimikoida. Itse tilasin nimilappu.fi-sivustolta vaatteisiin liimattavia tarroja. Tarrat on super helppoja, ne vain kiinnitetään vaatteeseen(esim.pesulappuun) ja ne kestävät pesua kuumissakin lämpötiloissa.

Ksylitoli pastillit ja äidinmaidonkorvike tulevat päiväkodin puolesta, mikäli sellaisille on tarvetta. Oiva ei tietenkään vielä ksylitolia tarvitse, kun hänellä ei vielä ole ainuttakaan hammasta suussa. Hapanmaitotuotteitakaan ei olla vielä tarjottu Oivalle, joten juomana on toistaiseksi joko korvike tai vesi.

Joissakin päiväkodeissa on tapana, että vanhemmat tuovat valokuvan perheestään ja se voidaan laittaa vaikkapa päiväkodin seinälle. Siitä lapset voivat sitten ikävän iskiessä nähdä perheensä. Ilmeisesti meidänkin päiväkodissa otetaan kyseinen tapa lähiaikoina käyttöön.

Löytyykö teidän lasten päiväkotivarausteista suunnilleen samoja juttuja? Ihanaa viikonloppua kaikille!

Päiväkodin ja terveydenhoitajaopintojen aloitus

Moi ja kivaa alkanutta viikkoa! Meillä alkoi tosiaan tälläviikolla uudenlainen arki, kun pojat aloittivat eilen päivähoidossa ja minulla oli tänään ensimmäinen koulupäivä. Viimeviikolla oltiin torstaina ja perjantaina tutustumassa koko perheen voimin päiväkodin tiloihin, henkilökuntaan ja toimintaan. Ryhmän koosta jne. voit lukea lisää täältä.

Eilen vietiin lapset yhdeksän aikoihin päiväkodille. Onni jäi hyvillä mielin leikkimään, mutta Oiva aloitti itkun ennenkuin oltiin ehditty ovesta ulos. Tuntuihan se toki pahalta jättää itkevä lapsi vieraaseen syliin, mutta toisaalta pakkohan meidän on tätä harjoitella.

Kahdentoista aikoihin menin takaisin päiväkodille. Olin valmistautunut hakemaan naamapunaisena huutavan lapsen, mutta sen sijaan vastassani olikin hymyssä suin ruokaileva pikkuinen. Muutama onnenkyynelhän siinä meinasi itseltä tirahtaa, kun huomasin että pojilla on kaikki oikein hyvin.

Oiva oli kuulemma lopettanut itkun aamulla hyvin nopeasti, mutta oli vaatinut aika paljon sylissä oloa. Onni sen sijaan oli aika paljon kysellyt "Missä äiti on? Menikö isi töihin? Missä isin työpaikka on?". Onnikin oli kuitenkin ollut oikein reipas.

Tänään aamulla sitten lähdin kouluun kahdeksan aikoihin aamulla. Pojat jäivät isin kanssa kotiin, kunnes Eetunkin piti lähteä töihin. Eetu vei lapset päiväunien jälkeen päiväkodille, eli noin kahden aikoihin. Onni ei olisi kuulemma mielellään jäänyt hoitoon ja oli sanonut Eetulle: "Isi älä mene töihin".

Jonkin aikaa Onni oli ollut kiukkuinen, eikä suostunut syömään välipalaa tai leikkimään. Onneksi ikävä unohtui nopeasti, kun hoitaja kertoi Onnille kuvien avulla mitä tapahtuu seuraavaksi ja milloin äiti tulee hakemaan. Neljän aikoihin hain kaksi hyväntuulista poikaa päiväkodin pihasta.

Ensimmäinen koulupäiväni meni myös oikein kivasti ja sain heti uusia kavereita. Luokallani on sattumalta myös toinenkin äiti, jolla on Oivan ikäinen lapsi kotona. Joten olikin oikein mukavaa löytää luokalta kaveri, jolla on hyvin samankaltainen elämäntilanne. Vertaistukea löytyy siis koulupäivän aikana hyvinkin läheltä❤️



Huomenna minulla alkaa koulu 10:30 ja vien pojat sitä ennen päiväkodille. Ehkä tämä arki alkaa tästä sujumaan pikkuhiljaa. Kivaa päivänjatkoa!

Syksyn suunnitelmia

Moi! Ajattelin päivittää tänne blogin puolelle hieman meidän tämän hetkisiä kuulumisia ja kertoa vähän mitä syksy tuo tullessaan. Ilmassa tosiaan tuntuu jo syksy ja minulla alkaa koulu jo ensi viikolla.

Eilen sain tietää, että pojat ovat päässeet meidän lähipäiväkodin pieneen ryhmään, jossa on seitsemän lasta sekä kaksi aikuista. Helpottavaa tietää, että pojat pääsevät pieneen ryhmään ja vieläpä oman ikäistensä lasten kanssa, sillä kyseisessä ryhmässä on ainoastaan vuosina 2016 & 2017 syntyneitä lapsia.

Syksy menee siis varmaan aika pitkälti uuden arjen opettelussa. Tuntuu niin hassulta mennä itse pitkästä aikaa koulun penkille, viimeksi olen opiskellut vuosina 2009-2012. Valmistumisen jälkeen olen tehnyt töitä vuoden 2015 joulukuuhun saakka, jonka jälkeen jäin äitiyslomalle ja siitä saakka olenkin ollut kotona.

Ollaan varmasti koulun ja päiväkodin aloituksen jälkeen koko perhe aika väsyneitä ekat pari viikkoa. Se on kuitenkin lapsille yhtä iso muutos kuin itsellekkin. Kuten olen aiemminkin sanonutkin; minä todennäköisesti itken enemmän tämän muutoksen keskellä kuin pojat. Täytyy yrittää pysyä lujana etten ala päiväkodin eteisessä vollottamaan lasten nähden, se voisi antaa aika ristiriitaisia viestejä.

Muut syksyn suunnitelmat ovatkin sitten aika hääpainotteisia; lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna suunnataan Love me do-häämessuille, hääkuvaajan kanssa olisi tarkoitus pitää tapaaminen, häämekko pitäisi ostaa ja lokakuun lopussa juhlitaankin 1-vuotiasta Oivaa.

Tälläsiä mietteitä täällä. Toivotaan että pojat tottuvat uuteen arkeen nopeasti ja päiväkodissa lähtee sujumaan hyvin. Tämä hieman haikea, mutta onnellinen äiti toivottaa teille kaikille kivaa viikon jatkoa! 

Tassuttelulla lempeästi omaan sänkyyn nukkumaan

Moi! Oletteko kuulleet tassuttelusta? Tassuttelu on unikoulun muoto, jota toteutetaan kotona. Se on lempeä, nopea ja helppo tapa saada lapsi nukahtamaan itse. Unikoulu on turvallinen tapa yrittää muuttaa lapsen unitapoja, mikäli lapsella on vaikeuksia nukahtaa tai hän heräilee öisin. Kotiunikoulu sopii yli puolivuotiaiden lasten nukuttamiseen, jolloin lapsi jo pärjää yön ilman tiheää yösyömistä.

Kaikissa unikouluissa vanhemman on oltava johdonmukainen. Kun kotiunikoulua noudatetaan johdonmukaisesti, terveen lapsen nukkumisessa voi tapahtua muutoksia jopa kolmessa yössä. Alla ohjeet tassuttelun toteuttamiseen.

Tassu-unikoulun ohjeet

- Laita lapsi sänkyynsä unisena mutta valveilla. Poistu. Jos lapsi itkeskelee, kuuntele, ennen kuin ryntäät paikalle.

- Jos itku jatkuu tai voimistuu, mene lapsen luo ja laita kätesi tukevasti lapsen selän päälle. Pidä kättä paikallaan kunnes lapsi rauhoittuu, mutta älä anna hänen nukahtaa niin, että kätesi on selän päällä.

- Jos lapsi ei rauhoitu tähän, silitä häntä tuntuvin, säännöllisin liikkein hartioista, selästä ja pepusta.

- Jos tämäkään ei auta, nosta lapsi syliin rintaasi vasten. Silitä selkää. Kun lapsi rauhoittuu, laske takaisin sänkyyn. Pidä kättä hetki lapsen selän päällä. Älä anna lapsen nukahtaa syliin tai tassutukseen.

- Toista tarvittaessa. (https://www.mll.fi/)

Oiva on aiemmin nukutettu aina syliin ja siirretty siitä pinnasänkyyn jatkamaan uniaan. Olemme kuitenkin kokeilleet tassu-unikoulua nyt noin viikon ajan ja se on lähtenyt sujumaan ihan hyvin. Oiva rauhoittuu nopeasti, kun laitan hänet sänkyyn makaamaan ja lasken käden hänen selkänsä päälle. Hän saattaa nousta useita kertoja seisomaan pinnasängyssä, mutta lasken hänet aina uudestaan makuuasentoon.

Ensimmäisenä iltana Oiva nukahti omaan sänkyynsä n. puolessa tunnissa. Seuraavana iltana nukahtaminen vei vähän pidemmän aikaa, kun Onni höpötti sängyssään kovaan ääneen. Keskimäärin nukuttamiseen on mennyt aikaa n. 30-45 minuuttia. Nukahtamisaika vaihtelee vähän senkin mukaan miten pojat ovat sinä päivänä nukkuneet päiväunia.

Meillä pojat tosiaan nukkuvat samassa huoneessa. Toisaalta se on huono juttu juurikin tuon takia, että jos toinen höpisee vieressä, niin se vaikeuttaa toisen nukahtamista. Mutta on siinä hyväkin puoli; kun on makuuhuoneessa nukuttamassa lapsia, pystyy samalla vahtimaan ettei Onni nouse sängystään, niin kuin hänellä on aiemmin ollut tapana tehdä.

Eräs merkittävä muutos, jonka olen huomannut tämän unikoulun aikana(tietysti sen lisäksi ettei Oivaa nukuteta enää syliin), on että Oiva herää useammin yössä syömään. Aiemmin hän söi yön aikana 1-2 kertaa, nykyisin 3-4 kertaa. No, ehkäpä tuo yösyöminen tasoittuu jossain vaiheessa.

Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa. Kivaa viikonloppua!

Entä jos taaperon uhmaan ei pysty vastaamaan?

En oikein tiedä mistä aloittaisin. Uhma, oi tämä ihana uhma. Tiedättekö mitä on uhma? Onko teillä kotona uhmaikäistä lasta? Ja ei, uhma ei näyttäydy ainoastaan 2-3-vuotiailla lapsilla, vaan sitä voi olla myös ennen sitä, ns. esiuhma, tai se voi alkaa vasta myöhemmällä iällä.

Viime helmikuussa kirjoittelin tänne blogin puolelle Onnin tuloillaan olevasta uhmasta, julkaisun voit lukea täältä. Mutta näin jälkikäteen voin todeta, että eihän minulla tuolloin ollut mitään käsitystäkään siitä, mitä uhma todella voi olla.

En halua tähän oikeastaan avata juurikaan kiukkukohtausten syitä, saatika kuvata lasta kiukun hetkellä. Mielestäni tunnepurkaukset ovat yksityisiä asioita enkä toivoisi että kukaan laittaisi minusta kuvia nettiin siitä hetkestä, kun minulla oli huono päivä. Koska kaikki me kuitenkin tiedämme, että jokaisella ihmisellä, niin lapsella kuin aikuisellakin, on myös huonoja päiviä.

Nyt tulee ehkä vähän arkaluontoista asiaa, mutta koen etten pysty blogissani olemaan teille täysin rehellinen, ellen kerro tätä itsestäni. Minulla on todella lyhyt pinna. Se on oikeasti yksi suurimmista heikkouksistani, joka korostuu etenkin tässä taaperon uhman aikana. Tiedän, että tunnemyrskyssä kamppaileva lapsi pitäisi ottaa syliin ja hänen tunteensa pitäisi sanottaa mm. näin: "Minä tiedän että sinua harmittaa kovasti. Sinulla on pahamieli ja saa ollakkin. Saat kiukuta, jos se oloasi helpottaa."

Miten te muut vanhemmat pystytte siihen, vai pystyttekö? Minulle on välillä todella vaikeaa ottaa syliini pääpunaisena kiljuva ja karjuva lapsi. Rauhoitella häntä, silitellä ja puhua rauhallisella äänellä, kertoa kuinka on ihan ok näyttää tunteensa. Olenko ainoa, jonka on joskus vaikea niellä omat suuttumuksen tunteensa ja olla läsnä lapselle?

Koska ihan rehellisesti, kyllä minuun ainakin tarttuu taaperon kiukun tunteet. Vaikka tiedänkin, että se on vain osa lapsen kehitystä ja täysin normaali vaihe. Joinakin päivinä jaksan ottaa uhmakiukkuja paremmin vastaan kuin toisina, mutta pyrin kuitenkin aina siihen, että lapsen tunteet tulevat kuulluiksi.

En tiedä kuulostaako tämä kaikki aivan hölmöltä tai kertooko se siitä, etten ole hyvä äiti tai etten ole vielä ollut valmis äidiksi. Tosin en tiedä olisinko siinä tapauksessa koskaan valmis äidiksi, koska en usko että tämä huono luonteenpiirteeni tulee tästä ikinä katoamaan, ellei kärsivällisyyttä ole jollain tapaa mahdollista harjoitella.

Jos teillä on antaa mitään vinkkejä tai omia kokemuksia, niin kaikki kommentit ovat tervetulleita. Kiitos kun jaksoit lukea pienen ajatuspurkaukseni ja ihanaa viikonloppua!