Onnilla uhma tekee selkeästi tuloaan. Hän hermostuu herkästi pienistäkin asioista. Aika tyypillinen, lähes jokapäiväinen kiukuttelu menee kutakuinkin näin. Olemme rappukäytävässä tulossa kotiin. Asumme kolmannessa kerroksessa ja talossamme ei ole hissiä. Onni haluaa kävellä rappuset itse ylös, mutta meneekin vain muutaman askelman ja heittäytyy sitten rappusiin makaamaan. Kun kysyn Onnilta, pidätkö äitiä kädestä tai tuletko syliin, vastaus on "en, Onni itse". Nostan Onnin seisomaan, mutta hän ei suostu kävelemään houkutteluista huolimatta. Lopulta kannan Onnin kotiin hänen raivotessaan sylissäni.
Ja tämä on vain yksi esimerkkitapaus, päivän aikana joudumme vääntämään milloin mistäkin asiasta, kuten pottailusta tai syömisestä. Mutta miten uhmaan voi vastata kuitenkaan olematta huono kasvattaja?
Tärkeintä on pysyä itse rauhallisena ja yrittää rauhoitella lasta. Lapselle ei kannata huutaa, koska hän ottaa mallia vanhemmistaan. Asiat pitäisi yrittää perustella lapselle mahdollisimman selkeästi ja yksinkertaisesti.
En osaa antaa teille muille lastenkasvatusohjeita tai neuvoa, ennemminkin haluaisin vain muistuttaa siitä, että uhmakin on osa lapsenkehitystä ja ohimenevä vaihe. Ja vaikka vahvatahtoisen lapsen kanssa eläminen on välillä haastavaa, voi olla helpottava kuulla että muissa perheissä käydään samanlaisia taisteluja. Vertaistuki on kaikkein parasta.
On hyvä myös muistaa, että uhma on pohjimmiltaan eräänlainen rakkaudenosoitus. Lapsi uhmaa niitä ihmisiä, joiden kanssa hänen olonsa on turvallisin. Tämän vuoksi vanhemmat saavat suurimman osan uhmasta osakseen.
Tsemppiä kaikille muillekkin uhmaikäisten vanhemmille!
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti