aidon arkinen

Ensimmäiset synttärit

on
29. lokakuuta 2018

Moikka! Viikonloppuna vietettiin Oivan 1-vuotissynttäreitä, kun virallinen päivä sattui sopivasti lauantaille. Suurin osa vieraista kävi tuolloin lauantaina ja loput vielä sunnuntaina. Ja lauantain kemujen jälkeen lähdin itse vielä käymään luokkakaverin luona halloween-juhlissa, joten hulinaa on todellakin ollut ihan riittävästi yhdelle viikonlopulle!




Lahjaksi ostettiin Oivalle Brion puinen koira. Vieraita toivottiin laittamaan Oivan säästötilille rahaa, koska mitään tarpeellisia lahjatoiveita ei ollut. Oiva saa sitten viimeistään täysi-ikäisenä rahat käyttöönsä.

 

Synttäreille olin leiponut samanpäivän aamuna feta-pinaattipiirakan, soijarouhe-herkkusienipasteijoita ja mansikka-vaniljatäytekakun. Lisäksi äitini oli leiponut mokkapaloja ja siskoni oli tehnyt vegaanisen mansikkajuustokakun, joka oli muuten todella hyvää!

Täytekakuksi olin aluksi leiponut porkkanakakun, jonka täytin tuorejuustotäytteellä ja vaniljavaahdolla. Kakku epäonnistui kuitenkin täydellisesti, kun se jäi aluksi sisältä raa'aksi ja kun jouduin laittamaan sen uudestaan uuniin, niin kakku meni reunoilta kivikovaksi. Lisäksi kakku oli vielä liian lämmin lisätessäni siihen täytteitä, joten ne alkoivat valua kakun sisältä rumasti. Kyseinen kakku päätyi lopulta valitettavasti roskiin, koska sitä ei olisi voinut kenellekkään tarjota. Sitten jouduin pikaisesti väsäämään uuden kakun. Tein ajanpuutteen vuoksi normaalin kakkupohjan ja onneksi pakkasesta löytyi vielä viimekesän mansikoita. Vaniljavaahtoakin oli jäänyt ensimmäisesti kakusta yli, joten paniikkia ei päässyt syntymään. Kakusta tuli kuitenkin aika kivannäköinen ja oli se hyvääkin.

 



Olin tilannut Smartphotolta retro-valokuvia Oivasta 12 kappaletta ja olin ajatellut laittavani ne esille aika järjestykseen, yksi kuva jokaiselta kuukaudelta. Tilaus ei kuitenkaan valitettavasti ehtinyt ajoissa perille, joten jouduin jälleen käyttämään luovuuttani. Etsin Oivan vauvakirjasta polaroid-kameralla otettuja kuvia ja asettelin ne tuohon askartelemaani pidikkeeseen.

Puisen kakkukoristeen olin tilannut Joskus Design -verkkokaupasta ja sitä voi käyttää tulevinakin syntymäpäivinä. Tähtisädetikku oli ostettu Confetti -myymälästä ja se taisi olla synttärisankarin mielestä kemujen kohokohta. Tai no ehkä se itse kakku oli synttäreiden paras juttu.




Kiitos teille kaikille, jotka olitte juhlistamassa 1-vuotiasta Oivaa ja kiitos siskolle ja äidille leipomis-avusta! Kiitos myös kaikista ihanista onnitteluviesteistä❤️

Oiva 1 vuotta

on
27. lokakuuta 2018

Tänään meidän vauvasta on tullut taapero. Ihan uskomattoman nopeasti on yksi vuosi kulunut. Oivan synnytys oli niin voimaannuttava, että olen saanut siitä kokemuksesta voimaa etenkin Oivan ensimmäisten viikkojen valvottuihin öihin ja itkuisuuteen. Voin valehtelematta sanoa, että Oivan synnytys on pyörinyt mielessäni koko tämän vuoden ajan. Koen, että onnistuneen synnytyskokemuksen kautta olemme Oivan kanssa luoneet toisiimme hyvin vahvan kiintymyssuhteen.


Oivan vauvavuosi oli kyllä hyvin erilainen kuin Onnin. Onnin kohdalla tietysti niin moni asia meidän elämässä muuttui, kun meistä tuli vanhempia. Oivan kanssa kaikki oli oikeastaan jo tuttua ja sitä myöten helpompaa.

Onnin vauva-aikana rampattiin muskarissa ja vauvauinnissa, kun taas Oivan kanssa tilanne on ollut niin toisenlainen, ettei aikataulutetuille harrastuksille ole ollut aikaa. Esimerkiksi en ole voinut käydä kahden lapsen kanssa vauvauinnissa Eetun epäsäännöllisten töiden vuoksi. Vauvauinnissa tarvitaan aina yksi uittaja per lapsi. Muskarissa olimme viime keväänä, mutta sitten sain tiedon opiskeluun pääsystä, joten muskariharrastuskin täytyi jättää pois.

Toisaalta vaikka lapset eivät olekkaan missään harrastus-ryhmässä, niin harrastamme silti yhdessä vapaa-ajalla. Käyn lasten kanssa uimahallissa aina kun sopiva hetki ilmaantuu (linkki postaukseen: vauvauintia voi soveltaen toteuttaa myös itse) ja laulamme kotona myös lähes päivittäin. Oiva on aina nauttinut musiikista paljon.

Päiväkodissa pojat pääsevät tietysti myös laulamaan, soittamaan, maalaamaan ja niin edelleen.



Hei, tajusin juuri että olen myös imettänyt Oivaa tasan vuoden ajan! Siihen me tähdättiinkin ja nyt kun se on saavutettu, niin pitäisiköhän ottaa uusi tavoite, vaikkapa puolitoistavuotta. Minulla ei ole mitään kiirettä lopettaa imetystä (edes yöimetyksiä), eikä Oivakaan ole ilmaissut haluansa lopettaa imetystä. Lapsentahtisesti siis mennään!

Oivalla on aina ollut hyvä ruokahalu ja hän syö jopa isompia annoksia kuin Onni. Välillä Oiva syö sormin, mutta pääosin hän vie ruoan lusikalla suuhun. Kotona annan Oivalle aikapitkälti samoja ruokia kuin mitä me muutkin syömme, toki vähemmällä suolamäärällä. Tähän päivään saakka Oiva on päiväkodissa syönyt soseutettua ruokaa, mutta ensiviikosta alkaen keittiöltä tulee hänellekkin samaa ruokaa kuin muille lapsille.

Myös korvikkeiden saanti päiväkodin keittiöltä loppuu silloin, kun lapsi täyttyy vuoden. Joten päiväkodissa Oiva tulee saamaan ruokajuomaksi vettä tai lehmänmaitoa. Itse olen lehmänmaitoa tarjonnut ainoastaan riisipuuron muodossa, ruokajuomana tarjoan aina vettä tai kauramaitoa. Olen vähän mietiskellyt, että pyytäisinkö heitä päiväkodillakin tarjoamaan mielummin kauramaitoa.


Voitteko uskoa, että Oiva on vihdoinkin saanut hampaita suuhunsa! Ensimmäiset kaksi alahammasta ilmestyivät 11,5kk iässä ja yksi ylähammas viimeviikon aikana. Kyllähän siinä kestikin, mutta eipähän tarvinnut synttärilahjaksi hankkia niitä tekareita, joiden ostoa Eetu jo vakavasti harkitsi.

Toinen huima kehitysharppaus oli se, kun hän 11,5kk iässä otti ensimmäiset askeleensa ilman tukea. Askeleita otetaan vain muutama kerrallaan, mutta päivä päivältä askeltaminen on varmemman näköistä.


Oiva on myös oppinut taputtamaan ja vilkuttamaan. Hän tekee yhä myös sitä, että hän viskaa ruoat tai lelut lattialle, katsoo minua, katsoo heittämiään tavaroita lattialla, katsoo minua ja nauraa. Ja sama saattaa toistua monta kertaa. Siinä vaiheessa ainakin tiedän, että enää ei ole nälkä ja ruokapöydästä voi nousta.

Oivan lempparilelut ovat aivan samoja kuin Onninkin; autot ja pallot. Voitte vaan kuvitella, että näistä leluista syntyykin päivittäin pientä kinastelua.



Oiva on aina ollut hyvä nukkuja ja olen ollut tyytyväinen tähän nykyiseen unirytmiin. Hän nukkuu yhdet kahdentunnin mittaiset päiväunet klo 12-14 ja menee illalla nukkumaan n. klo 20:30. Yöllä hän herää syömään 1-2 kertaa, suunnilleen 02 ja 04 aikoihin ja jatkaa uniaan aamuun klo 07 saakka. Tassuttelu-unikoulun jälkeen Oiva on alkanut nukahtamaan itse omaan sänkyynsä. Päiväkodissa Oiva nukahtaa kuulemma heti kun saa peiton päällensä ja pupun kainaloon.

Sanoja Oivalta ei vielä tule, vaikka kaikenlaista höpinää hän tuottaakin. "to" saattaisi tosin viitata autoon, mutta siitä ei ole varmuutta.


Tänään ja huomenna vietetään 1v kemuja, joten synttäripostaus on myös tiedossa piakkoin. Kivaa viikonloppua ja onnea myös muillekkin lokakuisille synttärisankareille! 💗

Aktiivinen viikonloppu

on
21. lokakuuta 2018

Moikka ja kivaa sunnuntaita! Ollaan oltu menossa koko viikonlopun ajan, mutta nyt pääsin hetkeksi istahtamaan koneen ääreen. Toisaalta tiedän, että minun pitäisi päntätä ensiviikon anatomian ja fysiologian tenttiin tämän blogipäivittelyn sijasta. No ehkä kaivan illalla vielä tenttimuistiinpanot esiin.


Perjantaina käytiin Linnanmäen valokarnevaaleilla. Onni kävi kaverinsa kanssa autokarusellissa, mutta muihin laitteisiin ei jaksettu jonotella ihmispaljouden vuoksi. Oiva istuskeli koko reissun vaunuissa, mutta viihtyi silti ihan hyvin ja katseli tarkkaavaisena kirkkaita valoja.

Ulkona oli aika kylmä ja kaikille alkoi jo tulemaan nälkä, joten lähdettiin aika pian kotiin päin.


Seuraavana aamuna lähdettiin Espooseen Perhekuplan SuperPark-päivään. Perhekuplalta oli mukana itseni lisäksi Lapsen tyhjä lautanen-blogin Raisa poikansa kanssa. Ei oltu aiemmin käyty lasten kanssa SuperParkissa, joten oli ihan kiva käydä katselemassa mitä kaikkea sieltä löytyy.

Poikia kiinnosti eniten tuo kuvassa näkyvä vaahtomuovimeri ja trampoliinit. SuperParkissa ei kyllä ole paljoa tekemistä näin pienille lapsille, mutta isommille oli kyllä kaikenlaisia pelejä.



Oivaa vähän jännitti aluksi, mutta lopulta hänkin kävi vaahtomuovien seassa. Oikeastaan Oiva päätyi tuonne vähän vahingossa, kun hänen jalkansa lipesi reunalta ja hän kellahti tuonne pehmeiden palikoiden sekaan.



Tänään oltiin aluksi vielä aikeissa lähteä I love me-messuille, kun olin voittanut messuille lipun. Onneksi kuitenkin jätettiin se väliin, tänään on ollut jotenkin niin väsynyt olo. Olen sitten tänään siivoillut sekä käynyt kaupassa ja veljen luona kyläilemässä.

Äsken kokkailtiin illalliseksi hamppareita ja yksi kaveri tulee käymään vielä tässä meillä, joten hetken mielijohteesta leivoin meille vielä Oreo-juustokakkua. Toivottavasti teillä on ollut kiva ja rentouttava viikonloppu!




Lelut ja leikkiminen ovat tärkeitä lapsen kehitykselle

on
9. lokakuuta 2018
Julkaisu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Van Merryn -lelukaupan kanssa.


Olemme koulussa käsitelleet ihmisen kasvua ja kehitystä ja olen sitä kautta tutustunut  "ihmisen psykologinen kehitys"-kirjaan. Kyseisessä kirjassa puhutaan leikin tärkeydestä kehitykselle. Leikkiessään lapsi tutustuu ympäristöönsä, oppii uusia asioita sekä jakaa kokemuksiaan toisten kanssa. Sosiaaliset, motoriset ja tiedolliset taidot siis kehittyvät leikin myötä.


Meidän lelulaatikko pursuaa pikkuautoja, koska ne ovat molempien poikien suosikkileluja. Myös kaikenlaiset purkit, kipot ja kulhot ovat molempien mielestä hauskoja. Onni myös tekee usein piknikin keittiönlattialle ja silloin muroja on kiva mutustella jostakin pikkuastiasta.


Nämä puiset pinottavat kulhot ovatkin Onnin uusia lemppari murokulhoja. Onni rakentaa kulhoista myös näppärästi tornin ja pinoaa ne sen jälkeen sisäkkäin. Yllätyin, kun Oivakin osasi asetella kulhot sisäkkäin suuruus järjestyksessä. Itse ihastuin tässä lelussa yksinkertaiseen muotoiluun ja mustavalkoisiin väreihin.


Nämä lelut eivät ole ainoastaan kauniita ulkonäöltään, vaan ne ovat myös kestävästi valmistettuja. Lelujen valmistuksessa on otettu huomioon niiden turvallisuus, pestävyys ja kierrätettävyys. Kaikki lelut täyttävät EU:n turvallisuusstandardit ja niillä on CE-merkintä.


Onni halusi ottaa puiset kulhot myös mukaan pihaleikkeihin ja ne soveltuivatkin hyvin hiekkakakkujen tekemiseen. Täytynee tosin pesasta kulhot ennen kuin niistä viitsii taas muroja tarjota. Konepesu tuskin on suositeltavaa puisille astioille.


Pojat eivät osaa vielä kovinkaan nätisti leikkiä yhdessä, vaan leluja viedään toisen kädestä ja etenkin Onni haluaisi omia kaikki lelut itselleen. Yhteisissä leikeissä tarvitaan siis vielä aika paljon aikuisen läsnäoloa ja osallistumista. Muistutellaan leikin aikana lelujen jakamisesta ja ettei toisen kädestä saa ottaa.


Ihmeellistä oli, kun pojat leikkivät yhdessä niin kiltisi helmisokkelolla. Sokkelo on on tarkoitettu 1-3-vuotiaille ja se kehittää lapsen motorisia taitoja. Oivaa kiinnostivat etenkin värikkäät helmet, kun taas Onni innoistui "autosta", joka taitaa oikeasti kuvastaa hevosta.


Itsekseen Onni osaa jo leikkiä aika taitavasti käyttäen leikeissä mielikuvitustaan. Hän saattaa esimerkiksi itsekseen höpistä "nyt tämä auto menee kauppaan ostamaan maitoa ja sitten se menee omaan kotiin". Oiva sen sijaan vielä harjoittelee pallojen (ja välillä muidenkin tavaroiden) heittämistä ja rikkoo Onnin rakennelmia.

Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Van Merryn -lelukaupan tuotteisiin! Itseäni vähän harmitti, kun löysin tämän kaupan vasta nyt. Myynnissä on nimittäin niin super suloisia mobileja, että sellainen olisi ollut vauvalle ihana.


Pehmolelujakin meiltä löytyy kotoa jo ihan liikaa, mutta Eetu 25v innostui herrasmiespehmolelun hienoista viiksistä ja olihan sellainen sitten saatava. Nuo modernit pehmolelut on kyllä niin ihania, itse olisin valinnut valkoisen Noodoll-pupun, mutta suuren suosionsa ansiosta ne olivat päässeet verkkokaupasta loppumaan.

Minun Instagram-tilillä on viikon ajan käynnissä arvonta, josta voit voittaa Noodollin ihanan apinapehmolelun. Kannattaa siis ehdottomasti käydä osallistumassa.

Lisäksi saan jakaa teille lukijoille alennuskoodin Van Merryn -lelukauppaan! Eli koodilla KARHUSOLA15 saat -15% alennuksen kaikista leluista. Alennuksen saa 16.10.2018 mennessä tehdyistä tilauksista. Ostoksille pääset tästä. Shoppailun iloa!

Perhevalmennuksen, oman valmistautumisen ja lääkkeiden vaikutus synnytyksen kulkuun

on
8. lokakuuta 2018
Yksi ensimmäisistä teksteistäni, joita tänne blogiini kirjoitin, oli Oivan synnytyskertomus. Sen jälkeen minulta toivottiin kertomusta myös Onnin synnytyksen kulusta, mutta en vain ole missään vaiheessa saanut aikaiseksi sellaista kirjoittaa. En nyt kirjoita synnytyskertomusta kokonaisuudessaan, mutta haluan avata teille asioita, jotka Onnin synnytyksessä menivät pieleen. "Pieleen" on aika vahva ilmaisu, mutta tarkoitan, että ymmärsin mitä kaikkea synnytyksessä olisi voinut tehdä toisin.

Perhevalmennus

Onnin syntymän jälkeen kätilöt kysyivät synnärillä, että minkä arvosanan antaisin synnytykselle ja siihen minä vastasin: "pakko sanoa että kymmenen". Ja olin ihan aidosti sitä mieltä. Synnytyksen jälkeen ajattelin, että kaikki sujui hyvin ja että se oli oikeastaan ihan unelmasynnytys. Siinä ajattelussa on taustalla toki useampikin asia. Ensinnäkin olin tietysti huojentunut ja onnellinen, kun pitkä synnytys oli vihdoin ohi. Toinen vaikuttava tekijä oli hormonit. Oksitosiini eli ns. "onnellisuuden ja rakkauden hormoni" on vahvasti läsnä synnytyksessä, mutta myöskin vielä synnytyksen jälkeen (imetys ja kohdunsupistuminen). Kun äiti saa syliinsä ensimmäistä maitoannostaan hamuilevan vauvan ja tuoksuttelee ihanalta tuoksuvaa vauvan päätä, oksitosiinin tuotanto kiihtyy. Ja kun kätilö siihen tilanteeseen läväyttää kysymyksen "arvosana synnytykselle yhden ja kymmenen väliltä?", niin tottakai se oli kymmenen. Se hetki oli täysikymppi; vauva, rakkaus, se kaikki. Oikeastaan vasta Oivan odotusaikana, Onnin ollessa 1-vuotias, aloin ymmärtämään, mitä kaikkea synnytyksessä meni pieleen.

Ensimmäisen lapsen odotusaika, synnytys, imetys, kasvatus ja kaikki siihen liittyvä ovat tuoreille vanhemmille todella hämmentävää. Me ainakin olimme Eetun kanssa pihalla kuin lumiukot. Olin aika paljon lueskellut itsekseni raskauden tuomista fysiologisista muutoksista kehossa ja synnytyksen kulusta. En kuitenkaan ollut missään vaiheessa perehtynyt juurikaan kivunlievitysmenetelmiin, etenkään lääkkeettömiin. Muistan ajatelleeni silloin, että kätilöt varmasti osaavat kertoa sillä hetkellä, että mikä voisi olla hyvä kivunlievittäjä minulle. Lisäksi minulla oli kova luotto perhevalmennukseen, joka sisälsi kaksi valmennuskertaa. Toivoin saavani sieltä riittävästi tietoa tulevaa varten.

Helsingissä asuvilla ensisynnyttäjillä on mahdollisuus osallistua ilmaiseen perhevalmennukseen, jossa terveydenhoitajat kertovat vauvan hoitoon liittyvistä asioista ja valmistelevat perheitä synnytykseen. Helsingin kaupungin sivustolla on kerrottu lisää perhevalmennuksen toiminnasta ja sisällöstä. Tuota kun lueskelin, niin valmennuksen sisältö kuulosti oikeastaan aika hyvältä ja kattavalta. Meidän kohdalla valmennus ei ikävä kyllä toteutunut niin kuin sen olisi kuulunut toteutua. Voihan toki olla, että perhevalmennuksien sisältö on jonkin verran muuttunut muutaman vuoden aikana, Onni syntyi 2016 vuoden alussa.

Kerron nyt omasta kokemuksestani perhevalmennuksen suhteen. Ensimmäisellä perhevalmennuskerralla eräs tuore äiti tuli esittäytymään meille pienen vauvansa kanssa. Hän kertoi meille omasta synnytyksestään ja painotti sitä, kuinka taivaallinen epiduraali oli. Hän myös kertoi vauvanhoidosta ja vastaili meidän esittämiin kysymyksiin. Sen jälkeen katsoimme videon aiheesta "milloin synnytyssairaalaan pitää lähteä".

Toisella valmennuskerralla puhuimme lääkkeellisistä kivunlievityskeinoista ja jälleen epiduraalin puolesta puhuttiin paljon. Imetyksestä ei ollut juurikaan puhetta. Taustalla pyöri diaesitys, jossa imetyksestä mainittiin ohimennen suunnilleen muodossa "lasta joko imetetään tai sitten sille tarjotaan korvikkeita". Sen jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään; isät omaan ryhmäänsä ja äidit toiseen. Isät laitettiin keskustelemaan aiheesta "miten voin tukea synnyttäjää" ja äidit keskustelivat aiheesta "mitä tukea toivoisin puolisoltani", jonka jälkeen molemmat ryhmät kertoivat ajatuksiaan. Äitien ryhmässä keskustelua syntyi ihan hyvin, kun taas miesten ryhmässä mentiin ihan lukkoon. Eetu ainakin sanoi jälkikäteen, että on hyvin vaikea alkaa keskustelemaan aiheesta, josta ei tiedä käytännössä yhtään mitään. Karkesti sanottuna perhevalmennuksesta jäi siis käteen kaksi asiaa; sairaalaan kannattaa lähteä siinä vaiheessa, kun kaipaa lääkkeellistä kivunlievitystä ja että epiduraali vie hyvin kivun pois.

Lääkkeetön synnytys

Eniten teitä varmaan kiinnostaa, että mikä siinä Onnin synnytyksessä sitten meni niin pieleen. Aloitetaan vaikkapa siitä, että kirjauduimme Kätilöopiston sairaalalle kohdunsuun ollessa vasta 1cm auki. Ensisynnyttäjän on tietysti hyvin vaikea tietää, että mikä on oikeasti kovaa kipua ja milloin synnärille täytyy lähteä. Luulin silloin sairaalalle lähtiessä, että olen jo kovin kipeä. Meitä ei kuitenkaan ohjeistettu takaisin kotiin, koska halusin aika pian kipulääkettä.

Kun olimme olleet hetken sairaalassa, sain kätilön suositteleman kipupiikin kankkuuni ja se osoittautui virheeksi. Heti lääkkeen jälkeen aloin oksentamaan rajusti ja sitä jatkui lähes koko synnytyksen ajan. Ja mainittakoon, että synnytys kesti kokonaisuudessaan 21 tuntia, laskettuna siis siitä hetkestä kun kirjauduimme sairaalaan. Lääkkeiden haittavaikutuksista on vaikea tietää, jossei niistä kerrota enkä itsekkään tajunnut silloin niistä kysyä. Kaikenlisäksi tämä kipupiikki ei vienyt kipujani lainkaan pois.

Synnytys eteni hyvin hitaasti, mutta tunsin itseni kokoajan kipeämmäksi ja pyysin saada epiduraalipuudutuksen. Jälleen kerran en ollut tietoinen lääkkeen haittavaikutuksista. Epiduraalin kanssa tuli ensimmäisiä ongelmia asennusvaiheessa. En ollut tajunnut mainita skolioosistani, joten neulaa yritettiin tökkiä aluksi aivan väärään kohtaan. Lopulta se saatiin kuitenkin asennettua ja kuten olin kuullut, epiduraali oli taivaallinen. Se vei kaiken kivun pois ja pystyin nukkumaan hetken. Sain epiduraaliannoksia yhteensä kolme kertaa synnytyksen aikana. Haittavaikutuksena oli kuitenkin se, etten pystynyt enää istua tai seistä, koska minua pyörrytti niin valtavasti ja oksentelu yltyi jälleen. Se, etten pystynyt olemaan pystyasennossa hidasti tietysti synnytyksen kulkua. Synnytystä hidasti myös se, että kun kiputuntemus oli poissa, niin keho ei enää osannut tuottaa oksitoonisia ja pitää synnytystä käynnissä. Niinpä supistukset heikentyivät ja minulle jouduttiin laittamaan oksitosiinitippa. Ollessani 10cm auki, huomattiin että vauva ei ole kaikista optimaalisimmassa asennossa tulossa ulos (todennäköisesti sen takia, kun olin ollut makuuasennossa lähes koko synnytyksen ajan), joten minua ohjeistettiin tekemään Spinning Babies-asentoja.

Lopultakin koitti hetki, jolloin sain alkaa ponnistamaan vauvaa ulos. Ongelmana oli se, etten edelleenkään tuntenut supistuksia, joten ponnistaminen oli älyttömän hankalaa. Eetu taisi katsoa monitorista että "nyt tulee supistus, ponnista". Ponnistin tietysti elokuvamaiseen tapaan puoli-istuvassa asennossa, yksi iso virhe tämäkin. Koska kuten osa varmaan tietääkin, niin puoli-istuvassa asennossa ponnistetaan ns. ylämäkeen, kun taas esim. kyykyssä tai seisaaltaan painovoima on isona apuna. 20 minuutin ponnistamisen jälkeen sain vauvan ulos ja olin maailman onnellisin, kun minusta oli tullut pienen ihanan pojan äiti. Onnin syntymä kuulostaa varmaan nyt siltä että se olisi ollut pelkkiä vastoinkäymisiä, vaikka todellisuudessa siihen liittyi myös paljon hyvää (mm. ihanat kätilöt ja heidän ammattitaitonsa). Halusin kertoa teille nyt niistä asioista, joissa olisin jälkeenpäin halunnut toimia toisella tavalla.

Toivottavasti ette nyt saaneet myöskään sellaista käsitystä, että perhevalmennukset olisivat surkeita ja että lääkkeitä ja epiduraalia kannattaisi välttää. Koska tarkoitukseni ei siis missään nimessä ole yleistää tai antaa teille negatiivista kuvaa perhevalmennuksista tai lääkkeellisistä kivunlievityskeinoista. Oli vain erittäin huonoa tuuria, ettei perhevalmennuksen sisältö meidän kohdallamme ollut kattava ja hyödyllinen. Toivottavasti joltakin toiselta vanhemmalta löytyy positiivisia kokemuksia perhevalmennuksesta. Ja se, ettei epiduraali minun kohdallani ollut hyvä, ei tarkoita etteikö se voisi toiselle synnyttäjälle sopia ja toimia juuri halutulla tavalla. Tällä kirjoituksellani voisinkin kannustaa odottavia äitejä ottamaan selvää yleisimmistä synnytyksessä käytettävistä lääkkeistä ja tutustua niiden hyötyihin ja mahdollisiin haittavaikutuksiin, koska niistä harvoin synnärillä kerrotaan eikä siinä vaiheessa välttämättä muista asiasta kysyä.

Jälkikäteen olen ajatellut, että voi kumpa perhevalmennuksessa minulle oltaisiin kerrottu, jotain tämän kaltaista: "Tämä on sinun synnytyksesi ja sinä päätät miten se etenee. Sinä voit omalla aktiivisuudellasi vaikuttaa synnytykseesi paljon, koska kukaan ei voi tehdä päätöksiä tai synnyttää puolestasi". Koska vaikka vähän hölmöltä kuulostaakin, niin luovutin synnytyksen liikaa muiden ihmisten käsiin ja se kertoo siitä, etten ollut valmistautunut synnytykseen riittävän hyvin.

Tiivistetysti voisin siis sanoa, että mikäli perheeseenne on tulossa lisäystä, niin älkää luottako synnytystänne täysin muiden ihmisten harteille, vaan olkaa itse aktiivisia osapuolia ja ennen kaikkea muistakaa valmistautua hyvin. Oivan synnytys oli täysin erilainen kuin Onnin, koska silloin olin osannut valmistautua synnytykseen. Hyvä valmistautuminen voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mutta omalla kohdallani nimenomaan henkinen valmistautuminen, hengitysharjoitukset ja ennen kaikkea lääkkeettömiin kivunlievityskeinoihin perehtyminen olivat ensisijaisen tärkeitä. Mutta tämäkin aihe on sellainen, että siitä riittäisi sanottavaa vaikka miten paljon. Joten jos teiltä löytyy kiinnostusta, niin voin kirjoittaa erillisen julkaisun siitä, miten synnytykseen voi valmistautua.

Lääkkeetön synnytys

Oma kokemukseni perhevalmennuksesta herätti minussa samalla suuren halun päästä muuttamaan asioita parempaan suuntaan. Voisin sanoa, että juuri tämä kokemus oli merkittävänä tekijänä siinä, miksi hain opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Pyrkimykseni olisi terveydenhoitajana päästä vaikuttamaan perhevalmennusten sisältöön ja myös ohjata valmennuksia. En ole varma, miten paljon yksittäisellä terveydenhoitajalla on mahdollisuus vaikuttaa koko Helsingin alueen valmennuksiin, mutta haluan laittaa oman panokseni asioiden edistämiseen.