aidon arkinen

Helpompaa ruoka-arkea kalenterin avulla + alekoodi

on
8. kesäkuuta 2019

Yhteistyössä Aikataito Oy

Ruoka-arki

Kirjoittelin jokin aika sitten Instagramin puolelle puhtaampaan ruokavalioon siirtymisestä. Treenaamisen myötä olen alkanut kiinnittämään enemmän huomiota myös ruokailuihin. Huomasin, että syömme kotona aivan liian vähän marjoja ja vihanneksia, siihen piti ehdottomasti saada muutos.

Lisäksi käymme kaupassa lähes päivittäin ja usein vieläpä autolla. Saatamme ostaa yhdeksi tai kahdeksi päiväksi ruokaa kerrallaan, ja seuraavana päivänä joudumme jälleen miettimään mitä söisimme. Tällainen tapa kuluttaa aikaa, rahaa ja ilmastoa.

Halusin saada jotain tolkkua arkiruokailuihimme ja juuri sopivaan saumaan löysin tämän Aikataidon ruoka-arki kalenterin. Kalenteri on valmistettu yhdessä Ryhtiä Ruokailuun kanssa. Sen lisäksi, että kalenteri on helppokäyttöinen ja hyödyllinen, on se myös kaunis ulkonäöltään. Kalenterin kansia on saatavilla neljässä eri värissä, joista itse valitsin vaaleanpunaisen.


Järjestelmällisyyttä keittiöön


Aikataito Oy on tänä keväänä kehitellyt ruoka-arki kalenterin yhdessä Ryhtiä Ruokailuun kanssa helpottamaan ruokien suunnittelua. Kalenteri sopii kenelle tahansa, joka haluaa säästää rahaa ja aikaa, monipuolistaa ruokavaliotasyödä terveellisemmin ja käydä harvemmin kaupassa.

Kalenteri sisältää ateriasuunnitelman, ostoslistat, lempiruokasivut ja ruokakulujen seurannan. Lisäksi mukana on erilaisia tarroja;
  • välilehtitarrat, joiden avulla oikeat sivut löytyvät helposti
  • arkiruokailun suunnittelutarrat, jotka kiinnitetään viikkonäkymään
  • pyhäpäivätarrat (huom, nämä myydään lisäosana)
Ruoka-arki

Suunnittelutarrojen käyttö


Jokaiselle tarralle on oma merkityksensä ja niitä käytetään omaan arkeen sopivalla tavalla.

Sinisiä tarroja kiinnitetään viikkonäkymään ainoastaan yksi. Silloin suunnitellaan kerralla viikon ateriat ja ostoslista.

Violetteja tarroja kiinnitetään viikkonäkymään kaksi kappaletta, niiden päivien kohdalle, jolloin suunnittelee käyvänsä kaupassa.

Vaaleanpunaisia tarroja kiinnitetään viikkonäkymään kolme kappaletta ja kyseisinä päivinä valmistetaan ruokaa.

Ruoka-arki

Tarkoituksena on siis vähentää kaupassa käyntejä ja tehdä isompia ruokamääriä kerralla, jotta ne riittävät useammalle päivälle. Tarrojen alle voi lisäksi myös kirjoittaa, kuka perheessä laittaa ruoan minäkin päivänä. Tarrat riittävät puoleksi vuodeksi, kun niitä käytetään edellä mainitulla tavalla.

Mielestäni jo pelkästään tarrojen avulla ruokien suunnitteluun ja laittoon saa selkeyttä. Kalenterista voi helposti tarkistaa, että milloin tarvitsee tehdä kauppareissu ja milloin ruokaa valmistetaan. Olemme kokeneet, että sunnuntai tai maanantai ovat hyviä päiviä suunnitella viikon ruoat.

Ruokien suunnittelu on mielestäni työläin osa. Kun kuitenkin jaksaa kerran viikossa nähdä sen vaivan, niin ei tarvitse päivittäin käyttää aikaa kaupassa pyörimiseen ja samalla miettiä, että "mitähän ruokaa sitä tänään laittaisi".

Lempiruoat helpottavat suunnittelua


Lempiruoat -sivuja voi kätevästi käyttää ateriasuunnittelun pohjana. Meillä on sivujen täyttö vielä hieman vaiheessa, mutta lisäilen sinne ruokia aina sitä mukaa, kun löydämme jonkun uuden hyvän ruokareseptin. Kun sivut on täytetty, sieltä on helppo poimia ruokia viikottaiseen suunnitelmaan, eikä aterioiden suunnitteluun siten kulu paljoa aikaa.

Ruoka-arki

Kuten kalenterin muissakin osioissa, myös tässä saa käyttää luovuuttaan. Itse aloin täyttämään lempiruoka-osiota siten, että jokaiselle perheenjäsenelle on listattuna omat lempiruoat.

Ruokia on sitten helppo vaihdella, eikä aina syödä pelkkiä omia herkkuruokia, vaan "joutuu" maistelemaan ja totuttelemaan myös muuhunkin ruokaan. Lähinnä tämä koskee lapsia, mutta kyllä aikuinenkin voi olla joidenkin uusien ruokien suhteen epäileväinen.

Ruoka-arki

Ateriasuunnitelma laaditaan viikoksi


Kalenterista löytyy jokaiselle viikolle oma ateriasuunnitelma-sivu. Suunnitelmasivun voi säilyttää kunkin viikon kohdalla, jotta se on kätevästi saatavilla. Ja kuten jo mainitsinkin, ateriasuunnitelman täyttämiseksi kannattaa hyödyntää lempiruoat-sivuja. Sieltä on helppo kerätä ruokaideoita viikon suunnitelmaan.

Ruoka-arki

Kalenterin alussa on hyvät ja selkeät ohjeet aterioiden suunnittelulle. Ohjeissa kehoitetaan tarkkailemaan pääraaka-aineiden vaihtuvuutta (liha, kala, kasvis) sekä aterioiden sisältöä.

Mikäli haluaa välttyä päällekkäisyyksiltä, kannattaa huomioida mitä ruokaa kouluissa tai työpaikalla tarjotaan kyseisellä viikolla. Poikien päiväkodissa on ainakin ruokalista kaikkien nähtävillä, mutta käsittääkseni ruokalistat näkee myös netistä.

Ruoka-arki

Kalenterin ohjeista löytyi myös hyvä säästövinkki; pääruokien lisukkeita hyödyntämällä välttyy ylimääräiseltä ruoanlaitolta. Esimerkiksi ylimääräisen riisin voi laittaa välipalarahkan sekaan tai ohrasta voi valmistaa vaikka iltapuuron. Jos meillä jää salaattia yli, niin olemme syöneet seuraavana päivänä esimerkiksi tortilloja, jolloin ylijääneet salaatit voi kätevästi käyttää tortillojen välissä.

Ruokakulujen seuranta


Ennen kalenterin käyttöönottoa minulla ei ollut aavistustakaan siitä, paljonko meidän perheellä kuluu rahaa ruokaan vaikkapa yhden viikon aikana. On ollut erittäin mielenkiintoista seurata viikottaista vaihtelua ja vertailla eri viikkojen kuitteja keskenään, että mistä vaihtelut johtuvat.

Olen siis kirjannut jokaisen viikon ruokakulut aluksi ateriasuunnitelma-lomakkeelle ja siirtänyt ne myöhemmin ruokakulujen seurantasivulle, jossa kuluja voi seurata viikko-, kuukausi-ja vuositasolla.

Huomasin, että suurinta vaihtelua esiintyy niillä viikoilla, kun olemme ostaneet vaippoja ja pesuaineita. Muutoin ruokakulut ovat viikottain aika tasaisia.

Ruoka-arki

Meillä ruokakulujen seuraamisesta on koitunut pelkkää positiivista. Olen huomannut, että herkkujen ostaminen ja heräteostoksien tekeminen ovat vähentyneet. Lisäksi kun osaamme arvioida viikottaisia ruokakulujamme, voimme asettaa myös jonkinlaista budjettia, mitä viikossa ei saisi ylittää.

Kätevä ostoslista


Ostoslistat on jaettu kaupan tuoteosastojen mukaisesti (kasvikset&hedelmät, lihat, kalat&kasvisproteiinit, maitotuotteet, kuiva-aineet&säilykkeet, koti&hygienia sekä pakasteet). Nuo eri kategoriat ovat kyllä helpottaneet ostoslistan tekoa ja kaupassa käyntiä, kun ei tarvitse kiertää kauppaa monta kertaa läpi.

Ruoka-arki

Ostettavat ruoka-aineet on ollut helppo poimia viikottaisesta ateriasuunnitelmasta. Aikaa, vaivaa ja rahaa säästyy, kun kaupassa käydään vain kahdesti viikossa. Samoin kuin ateriasuunnitelmasivua, myös ostoslistaa voi säilyttää kalenterissa kyseisen viikon kohdalla. Me olemme kuitenkin pitäneet ostoslistaa jääkaapin ovessa, jolloin siihen on helppo lisätä tuotteita, joiden huomaa olevan lopussa.

Ruoka-arki

Tilaa myös muistiinpanoille 


Kalenterin takakannessa on tasku, joka sopii hyvin vaikkapa kauppakuittien säilyttämiselle. Kalenterin loppuun on jätetty tyhjiä sivuja muistiinpanoja, to do-listoja tai suunnittelua varten.

Tosin myös jokaisen viikon kohdalta löytyy to do-muistilista sekä tyhjää tilaa muistiinpanoille. Kalenterin täyttöön saa siis käyttää luovuuttaan.

Ruoka-arki

Lukijoille alekoodi


Aikataito tarjoaa koodilla ks2019 10% alennuksen tilatessasi jonkin näistä kalenterituotteista. Verkkokaupassa on saatavilla myös erilaisia lisäosia, mm. lomille ja juhlapyhille sekä lapsiperheen vuodelle. Jos sinulta löytyy jo Aikataidon kalenteri, riittää kun ostat siihen lisäosan.

Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa näihin järjestelmällisiin tuotteisiin. Jokainen teistä löytää varmasti oman tapansa käyttää ruoka-arki kalenteria. Sinun tehtäväksesi jää enää päättää, mitä haluat syödä ja mitä ostat kaupasta.

Aikataito Oy
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti