aidon arkinen

Siivouspalvelulla helpotusta arkeen

on
9. huhtikuuta 2019
Kaupallinen yhteistyö: Stella Kotipalvelut Oy


Moikka ja mukavaa alkanutta viikkoa! Olen jo pitkään haaveillut kotisiivouspalvelusta. Meillä on kotona nykyisin jatkuva kaaos, koska yksinkertaisesti aikaa siivoamiselle ei ole. Ainoastaan viikonloppuisin on mahdollisuus siivota, mutta silloinkaan sitä ei välttämättä jaksa tehdä.

Silloin, kun olin vielä äitiyslomalla, niin jaksoin siivota päivittäin. Ja ihan oikeasti muistan imuroineeni joka toinen päivä! Nykyisin sellaisesta siisteydestä ei voi kun vain haaveilla. Kunnes pari viikkoa sitten Stella kotipalvelut ottivat minuun yhteyttä ja ehdottivat kotisiivousta. Innostuin tietysti heti ja sovimme siivouksen viime viikon keskiviikolle.

Asiakkaan omat siivousvälineet ja pesuaineet


Lähdin keskiviikkoaamuna jo ennen kuutta töihin, mutta Eetu päästi siivoojan sisälle klo 8 aikoihin. Yllätyksenä tuli, ettei siivoojalla ollut mukanaan mitään välineitä tai pesuaineita. Asiasta ei oltu muistettu informoida, mutta onneksi meiltä löytyi kotoa kaikki tarvittava välineistö perussiivoukseen. 

Ja toisaalta kun jälkikäteen asiaa ajattelin, niin eihän siinä olisi tolkkua, että siivooja kantaisi meidän kolmanteen kerrokseen kaikenlaisia välineitä. Ja onhan se myös hygieenisempää käyttää asiakkaan omia siivousvälineitä. Kaikki pesuaineetkaan eivät sovellu jokaiselle allergioiden tai herkkyyden vuoksi. Joten on hyvä, että asiakas voi itse vaikuttaa käytettäviin pesuaineisiin.

Läväytän tähän alkuun ihanan realistisia kuvia meidän kodista ennen siivousta.





Mikä on Stella?


Stella Kotipalvelut Oy tarjoaa palveluja kaiken ikäisille ympäri Suomea. Heiltä voi tilata mm. kotilääkärin, jalkahoitajan, muuttosiivouksen, ikkunoiden pesun, perinteisen kotisiivouksen, lastenhoitajan sekä turvalaitteita ja kotihoitoa ikääntyneille. Lisää Stellan tarjoamista palveluista voit kurkata täältä.

Kokemukset kotisiivouspalvelusta


Heti ensimmäinen ajatukseni, kun astuin töiden jälkeen kotiovesta sisälle oli: "täällä on ihanan raikas tuoksu!". Kaikki tasot oli pyyhitty huolellisesti ja tavaroita siirrelty, jotta kaikkialta on saatu pestyä. Lattiat oli imuroitu ja pesty. Kylpyhuoneesta oli pesty lavuaarit ja wc-istuin. Tavarat olivat siistissä järjestyksessä, sängyn pedattuina ja jopa osa pyykeistä oli viikattuina kaapeissa.

Tässä kuvia siivouksen jälkeen.

 

 



Pienistä virheistä huolimatta asiakkaista välitetään


Minua jäi siivouksen jälkeen vähän harmittamaan yksi asia; uunia ei oltu puhdistettu, vaikka siitä oltiin erikseen sovittu. Uunin pesu ei siis sisälly perussiivoukseen, mutta olin pyytänyt sitä perussiivouksen lisäksi. Voi olla, ettei tieto ollut kulkeutunut siivoojalle asti tai ehkä meiltä ei löytynyt riittävää välineistöä uunin pesua varten. En ole ammattilainen, enkä tiedä millä uunit tulisi oikeaoppisesti puhdistaa. Itse olen puhdistanut sen uuninpesuaineella ja pesusienellä.

Stellalle asiakastyytyväisyys on tärkeää ja he pahoittelivat kovasti, että uuni oli jäänyt puhdistamatta. He myös tarjoutuivat tulemaan uudelle käynnille, jotta uunikin saataisiin pestyä. Minusta tuo on tärkeä ele, koska juuri tuolla tavalla lisätään tyytyväisyyttä ja saadaan asiakkaita.

Siivouspalvelu Stella 


Kotipalvelu Stella



Mihin lemmikit siivouksen ajaksi?


Kannattaa ennen siivousta varmistaa siivojalta, että voivatko mahdolliset lemmikit olla kotona siivouksen ajan. Mutta mikäli lemmikki on kiltti, niin todennäköisesti se sopii oikein hyvin. Brutus ainakin sai köllötellä tyytyväisenä omalla sohvallaan siivouksen ajan.

Enemmän aikaa lapsille


Kun koti on siisti, jää aikaa touhuta lasten kanssa! Okei, ei meidän koti enää ole siisti. Lapset räjäyttivät sen jo heti saman päivän aikana. Mutta onneksi sentään pölyt ovat hetken poissa!
13 kommenttia on "Siivouspalvelulla helpotusta arkeen"
  1. Itse olen pohtinut kotisiivousta ja olisihan se melkoista luksusta kiireisen arjen keskellä, mutta osaisiko sitä jonkun toisen päästää kotiaan siivoamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla oli kans pieni kamppailu itseni kanssa, että miten voin antaa jonkun toisen siivota kodissani 😄 Ja sitten mielikuvitus lähti laukalle ja ajattelin, että ehkä sieltä ei tulekaan siivooja, vaan joku joka kantaa kämpän tyhjäksi sillä välin kun olen töissä 😂

      Poista
  2. Mä en kehtais päästää tänne yksinkertaisesti ketään siivoamaan :'D Ihmeen hyvin se tässä arjen keskellä hoituu kuitenkin! Kiva, että on ollut teille apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mikset kehtaisi 😄 Joo oli meille apua, mutta hyvin se tosiaan hoituu itseltäkin :) ei ehkä kovin säännöllisesti, mutta hoituu.

      Poista
  3. Meillä oli siivouspalvelu ostettu isovanhemmille. Oli todella toimiva ja tykätty. Saatoimme vieraillessa keskittyä muuhin kuin siivoamiseen 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Juuri samaa olen harkinnut, että ostaisinko ukilleni lahjaksi kotisiivouksen. Ikääntyneenä kun ei enää oikein jaksa siivota. Uskoisin, että hän ilahtuisi kovasti :)

      Poista
  4. Tällainen siivouspalvelu kuulostaa kyllä tosi hyvälle. Luulen, että on pikku hiljaa laajentunut ja
    "tavallisetkin" ihmiset hyödyntävät näitä palveluja. Kyllähän siinä jää aikaa ja energiaa moneen muuhun asiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan juuri näin :) Pientä arjen luksusta!

      Poista
  5. Meillä on kotona vähän sama ongelma, että tuntuu, että koko ajan hirveä kiire viikolla ja sitten viikonloppuna haluisi keskittyä viettämään aikaa yhdessä eikä siivoiluun. Varmaan ihana fiilis tulla himaan ja huomata, että joku on käynyt siivoamassa siellä jo valmiiksi! Pitääpä ehdottaa vaimolle, jos hän innostuisi ideasta hankkia siivouspalvelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kommentistasi, suosittelen ehdottomasti vinkkaamaan vaimollesi asiasta. Tai tässäpä vaikka oivallinen lahjaidea :) Käytte vaikka syömässä tai leffassa sillä välin kun siivooja laittaa kodin kuntoon. Sitten on ihana palata raikkaaseen ja siistiin kotiin!

      Poista
  6. Mekin ulkoistimme meidän pikkukahvilan siivouksen yhdelle siivousfirmalle ja olenkin sen kätevyyden jälkeen miettinyt myös ammattilaisen hankkimista myös meille kotiin siivoamaan. Tuntuu että töiden ja lasten kanssa ei paljoa jää aikaa ja intoa siivoamiseen vaan haluaisin sen vapaa-ajan käyttää jotenkin muuten. Todella siistin näköistä jälkeä ja varmaan kivaa palata siistiin kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä ihana palata puhtaaseen kotiin. Siivoaminen vie viikosta loppupeleissä usean tunnin ja sen ajan käyttäisi mielellään johonkin tärkeämpään :)

      Poista
  7. Varmasti ihana tulla kotiin, kun on oikein puhdasta. Meillä on myös joskus käytynyt siivooja kotona, kun olin itse vielä nuori. Meidän täytyisi ehdottomasti toimistotiloihin löytää joku, joka voisi sinne tehdä toimistosiivouksen. Sitä en tiedä, ovatko nämä yleensä samoja yrityksiä, joka tekee myös kotisiivoukset. Täytyy selvittää asiaa. https://www.gr-siivous.fi/toimitilasiivoukset

    VastaaPoista