aidon arkinen

Oiva yökylässä ensimmäistä kertaa

on
18. joulukuuta 2018
Moi ja kivaa tiistaita! Tänään pojilla oli päiväkodissa joulujuhla ja itselläni tämän vuoden viimeinen koulupäivä, joten nyt saadaan rauhassa alkaa valmistautua jouluun. Jossain välissä täytyisi ehtiä vielä leipomaan piparkakkutalo, kun siitä on tullut sellainen jokavuotinen perinne. No, on tässä vielä huimat 6 yötä jouluun, eli hyvin ehtii!


Viime viikon lauantaina uskaltauduin jättämään Oivan ensimmäistä kertaa yökylään. Onni ja Oiva menivät siis molemmat äitini luokse yökyläilemään. Minua alkuun jännitti, että miten Oiva pärjää ilman tissiä koko illan ja yön. Sen jännittäminen osoittautui kuitenkin turhaksi, koska Oiva oli herännyt yön aikana vain pari kertaa ja nukahtanut myös nopeasti uudestaan pienellä silittelyllä.

Yleensä Oiva heräilee vielä kahdesta neljään kertaa yössä syömään. Välillä olen jo harkinnut yösyöttöjen lopettamista, mutten toisaalta koe heräilyjä liian raskaaksi itselleni. Eli toistaiseksi etenemme tässäkin asiassa lapsentahtisesti.

Illalla pikkusiskoni lähetti minulle ihanan kuvan pojista nukkumassa sylitysten. Toivottavasti tuosta kuvasta saa selvää.


Minkäs ikäisinä teidän pikkuiset ovat yökyläilleet ensimmäistä kertaa?
8 kommenttia on "Oiva yökylässä ensimmäistä kertaa"
  1. Ei ole vielä yökyläillyt ja katsotaan nyt koska sitä raaskii jättää yöksi muiden hoiviin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä siinä kiirettä, kuuntelet omia fiiliksiä :)

      Poista
  2. Voi kun söpö tuo kuva! <3 Huhhei, en muistakaan milloin olisin itse leiponut piparkakkutalon... Siitä on varmasti vuosia aikaa. Kun saisi energiaa, ehkä sitten ensi jouluna! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onhan siinä oma hommansa. Ja etenkin nyt sen syöminen; kukas sen hoitaa :D

      Poista
  3. Söpöt pienet nukkujat! Esikoinen taisi olla reilun vuoden ollessaan yökylässä ensimmäistä kertaa. Hänestä tuli isovelikin alle 2-vuotiaana. Neljäs lapsi taisi olla paljon vanhempi yökyläillessään ekaa kertaa. En edes muista milloin se tapahtui.
    Meillä piparkakkutalot (4kpl) tehtiin jo itsenäisyyspäivänä. Kolme neljästä ranennelmasta on jo osittain rikki. Tavallisten talojen lisäksi tehtiin koriskenttä ja yksiulotteinen "kaupunki".
    Rentoa ja mukavaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho olettepas olleet ahkeria leipomaan! Mekin saatiin tehtyä piparkakkutalo ja tulihan siitä aika hieno, instagramista löytyy kuva jos haluaa käydä kurkkaamassa :)

      Poista
  4. Ihana tuo viimeinen kuva. <3 Meidän kaksivuotias on ollut vain kerran tunnin verran hoidossa. :D Saa nähdä, koska uskallan antaa yöksi hänet jollekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No eipä yökyläilyllä ole mikään kiire. Kuuntelee omia tuntemuksiaan ja lapsen valmiuksia :)

      Poista