aidon arkinen

20 kuvaa minilomalta lasten kanssa

on
16. huhtikuuta 2018





















Lauantaina lähdettiin Eetun ja lasten kanssa Ruotsin risteilylle. Mukaan tulivat myös kaksi kaveria ja heidän 2-vuotias poikansa. Saatiin hytit samasta kerroksesta, joten aikatauluja ja menemisiä oli helppo suunnitella(laivassa kun ei aina välttämättä wi-fi toimi).

Laivassa liikuttiin suurimmaksi osaksi niin, että Oiva oli kantorepussa ja Onni käveli. Ruokailujen ajan Oiva kuitenkin köllötteli vaunukopassa. Tukholmassa liikuttiin tuplavaunuilla. 

Reissu meni kaikin puolin tosi hyvin. Pojilla oli hauskaa yhdessä ja kivoimmat jutut laivassa olivat ehdottomasti leikkipaikka ja Muumi-disco. 

Tukholmassa ehdottomasti parasta oli lasten sekä myös meidän aikuisten mielestä lastenkulttuuritalo, Junibacken. Junibackenissa on satujuna, jossa tutustutaan Astrid Lindgrenin satuihin. Lisäksi siellä on paljon muutakin, kuten mm. lasten kirjakauppa ja satutori, jossa lapset saavat vapaasti leikkiä. 

Junibackenin jälkeen käveltiin Tukholman keskustaan. Syötiin Eetun kanssa jäätelöt aurinkoisessa säässä poikien nukkuessa päiväunia. Jätskien jälkeen kävimme vielä muutamassa kaupassa ennen kuin lähdimme bussilla takaisin kohti satamaa.

Pakko vielä kehua Silja Linea lapsiystävällisyydestään. Buffetissa oli paljon syöttötuoleja, joten niistä ei todellakaan tarvinnut tapella. Lisäksi buffasta löytyi lapsille puuhakirjoja ja värikyniä, jotta aikuiset saavat syödä rauhassa. Mekin saimme sunnuntaina istua puolitoista tuntia syömässä, kun pojilla oli seuraa toisistaan ja puuhavihkosista. Leikkipaikalla oli erikseen pienten lasten ja isompien lasten leikkialueet, joka oli todella hyvä. Leikkipaikan sisäänkäynniltä löytyi käsidesi, joten pisteet siitäkin.

Tänään aamupäivällä oltiin takaisin kotona ja nyt ollaan kaikki kyllä niin väsyneitä. Mutta olipa kyllä ihana miniloma!

Millaisia kokemuksia teillä on lasten kanssa matkustamisesta? 



2 kommenttia on "20 kuvaa minilomalta lasten kanssa"
  1. Viimeinkin ehdin visiitille sun blogiin:)
    Ihania kuvia teidän reissusta ja tuo missä lapset on auringonlaskun edessä on ihan mielettömän kaunis<3 Me ollaan käyty nyt seitsemän vuotta joka kesä laivalla ja aina se muumidisco on yhtä kiva kokemus! Tuota uusittua leikkipaikkaa meidän porukka odottaa innolla.
    Ihanaa tiistain jatkoa teidän perheelle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ❤️ Risteilyt on lasten kanssa kyllä kiva irtiotto arjesta jossei halua matkustaa kauemmaksi 😊 Ihanaa viikkoa myös teidän perheelle!!

      Poista